Biotuotetehtaan käynnistymisen myötä jään vahvuutta mitataan viikoittain


Karttakuva kertoo mittauspaikat. Kuva Metsä Group

Kuhnamon jäätilannetta kartoitetaan Metsä Groupin biotuotetehtaan käynnistämisen myötä jäämittauksilla talviaikaan viikoittain. Viimeisin mittaus tehtiin perjantaina. 

 

Mittauspisteet sijaitsevat Teräväniemen ja Paatelan kanavan välisellä järvialueella. Mittauksia tehdään joka viikko siihen saakka, kun jäillä on turvallista liikkua. Mittauksista vastaa Äänekosken Palohenkilöstö ry, joka koostuu pelastusalan ammattilaisista.

– Tällä alueella biotuotetehtaan jäähdytysvesien lämpötila saattaa vaikuttaa jäätilanteeseen jäätymisen viivästymisellä tai sulamisen aikaistumisella. Mittaaminen ei takaa jään vahvuutta muualla kuin mittauskohteissa mittaushetkellä, sillä jäätilanne vaihtelee. Esimerkiksi jäähdytysvesialueella esiintyy luonnostaan virtauksia, mikä vaikuttaa osaltaan jään vahvuuteen. Muistutammekin, että jäällä liikutaan aina omalla vastuulla, kerrotaan Biotuotehtehtaan verkkosivuilla josta voi myös seurata jäämittauksen tuloksia. 

 

Vastaa

  1. Kiril

    Hei, olisi varmaan jo ajankohtaista tehdä juttu mitä kaikkea ”biotuotteita” tämä uusi tehdas tekee, ja verrattais vanhaan SELLUtehtaaseen.

    Vastaa