Byrokratia vaikeuttaa pitkäaikaistyöttömien palkkausta – kaupunki jäämässä työllistämistavoitteestaan


Työllistäminen on aikamoinen työmaa.

Palkkatukipalkkauksen kriteerit ja kiintiöt pistävät kapuloita rattaisiin, mitä tulee pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen.

 

Työmarkkinatuen kuntaosuuksien eli ”sakkomaksujen” määrät ovat nousseet reippaasti. Aiemmin kunta velvoitettiin maksamaan puolet työmarkkinatuesta, kun kuntalainen työtön on nostanut työmarkkinatukea 500 päivää. Vuoden 2015 alusta maksuvastuu lähti käyntiin jo 300 päivän jälkeen. Sen lisäksi, että kunta joutuu maksamaan puolet työmarkkinakorvauksesta 300 päivän jälkeen, kunnan osuus työmarkkinatuesta on 70 prosenttia sen jälkeen kun työttömyysaika ylittää 1000 päivää.

Äänekoskella on tällä hetkellä noin 300 ”sakkolistalaista”, eli yli 300 päivää työttömänä ollutta kuukausittaisen tilaston mukaan. Pitkäaikaistyöttömiä eli 12 kuukautta työttämänä olleiden määrä on selvässä laskussa: tammikuussa heitä oli 597 henkeä, ja elokuussa 359 henkeä.
Myös  sakkomaksut ovat laskussa: kaksi vuotta sitten maksettiin noin 1,9 miljoonaa euroa vuodessa, kun tämän vuoden arvio on noin 1,65 miljoonaa.

– Suunta ainakin on oikea, työllisyysasiamies Auli Savolainen sanoo.

Äänekosken kaupungin tavoitteena on palkata vuositasolla 200 pitkäaikaistyötöntä töihin kaupungin omiin yksiköihin tai yhtiöihin. Tänä vuonna on työllistetty noin 130 henkeä pääasiassa kahdeksan kuukauden mittaisiin työsuhteisiin. Tavoitteesta on siis jääty, mutta kyse ei ole tahtotilan puuttumisesta vaan byrokratian kiemuroiden monimutkaisuudesta.

Uuden linjauksen mukaan kunta saa palkkatukea ainoastaan TYP-toiminnan piiriin kuuluvien työttömien palkkaamiseksi. Kuka tahansa pitkäaikaistyötön ei siis ole palkkatuen piirissä. TYP-toiminta lähtee siitä, että pitkäaikaistyöttömien joukosta etsitään TYP-kriteerit täyttävät henkilöt. Tämän jälkeen työttömän tilannetta, taustoja ja työllistymismahdollisuuksia kartoitetaan arviointijaksolla, joka kestää korkeintaan kolme kuukautta. Tämän jälkeen kaupunki voi tarjota henkilölle töitä ja saada palkkatukea.

– Palkkatukikriteerit vaihtelevat vuosittain, ja tänä vuonna kriteereiksi ilmoitettiin tämä TYP-toiminta, mikä on vaikeuttanut palkkatukipäätöksien saamista. Kun kriteerit jatkuvasti muuttuvat niihin ei ole mahdollista varautua. Olisi edes jotain pysyvyyttä näissä kriteereissä ja säädöksissä, niin pääsisimme varmasti tavoitteeseen, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Tuonosen mukaan suurin osa kaupungille työllistetyistä pitkäaikaistyöttömistä on töissä ulkoalueiden kunnossapidossa. Myös tuleville koulutyömaille pyritään työllistämään isoa kasaa ihmisiä muun muassa työmaasiivoukseen.

– Tarkoitus on löytää ihmisille järkevää tekemistä. Hyviä työntekijöitä onkin löytynyt todella hyvin ja merkittävä osa pitkäaikaistyöttömistä on saatu työllistettyä,  Tuononen vakuuttaa.

Tuononen kertoo, että palkkatukirahoja on poikkeuksellisesti vielä jäljellä loppuvuodeksi, kun aiemmin palkkatukirahat ovat loppuneet jo kesään mennessä.
– Tämäkin varmaan johtuu osittain siitä, että kriteerit ovat tiukentuneet.

TE-palveluiden ja kaupungin lisäksi työttömyyttä vastaan taistelevat myös kolmannen sektorin toimijat kuten Suolahden Työttömät ry, joka on työllistänyt tänä vuonna lähes 20 ihmistä töihin palkkatuella.

– Ongelma on siinä, että kolmannen sektorin toimijoille on valtion puolesta osoitettu kiintiö, jonka mukaan kaikki maan toimijat saavat palkata ainoastaan 3000 ihmistä töihin palkkatuella. Niin me kuin kaupunkikin pystyisi varmasti työllistämään paljon enemmän, jos valtio ei heittäisi kapuloita rattaisiin, Suolahden työttömät ry:n työnohjaaja Sirpa Martins kertoo.

Suolahden työttömien toiveena on, että tätä kiintiötä muokattaisiin ensi vuoden budjettiin, jotta työllistämismahdollisuudet nousisivat.

– Kaupungilla on nyt hyvä tatsi tähän hommaan ja työllistämisen eteen on selvästi lähdetty tekemään töitä erilaisella motivaatiolla. Äänekoski teki edistyksellisen päätöksen lähtemällä passiivisen sakkomaksun maksamisen sijaan sijoittamaan rahat suoraan työllistymiseen. On huomattu, että ei työllistäminen maksa, vaan työllistämättömyys, Martins sanoo.

 

 

 

 

  1. Joo

    Eli siis palkkaamisen esteenä onkin kaupungin ahneus koska he eivät halua maksaa palkkaa kokonaan itse. Taas haukutaan väärää puuta.

    Vastaa
    1. Otto Normalverbraucher

      Äänekosken kaupunki on äskettäin hakenut ESR-hanketta, jonka tarkoituksena on nuorten ja muiden heikossa ”hapessa” olevien työllistämisen edistäminen (KH 18.9.2017 §269).

      Hanketta hallinnoi Äänekosken kaupunki. Hanke kestää kolme vuotta, alkaen tammikuussa 2018. Hankkeeseen palkataan kolme (3) työntekijää kolmeksi vuodeksi (sic!)

      Hankkeen aikana on tarkoitus kehittää toimintamalli, joka parantaa kuntien palkkatuella palkattujen pitkäaikaistyöttömien työntekijöiden edellytyksiä työllistyä palkkatukijakson aikana tai sen jälkeen avoimille työmarkkinoille.

      Hankkeen kokonaisbudjetti on 550 000€

      Vastaa