ÄKS

Case thaipoimijat: Tulossa ennennäkemätön oikeudenkäynti

26.05.2017 11:02
ÄKSän arkistokuva: Ville Hoikkala vuonna 2013 Äänekosken vanhan seurakuntatalon pihalla.

Lento Bangkokista Pariisin oli myöhässä, eikä vaihto Helsingin koneeseen sujunut Charles de Gaullen kentällä niin kuin Strömsjössä. Mutta nyt ovat marjanpoimijat lennolla Suomeen ja pian perillä. Poimijat saapuvat lauantaina Suolahteen ja järjestävät sunnuntaina tilaisuuden Kansantalolla.

Kysymykseen tunnelmista oikeudenkäynnin alkaessa, vastaa asianajaja Ville Hoikkalan tapauksen olevan juridisesti erittäin haastavan. Suomessa ei ole vastaava ennen nähty.

– Voisi verrata niin että, olo on kuin kirurgilla ennen siamilaisten kaksosten erottamisoperaatiota, kun vastaavaa ei ennen ole tehty. Kaikki asiat ovat järjestelyjen ja työskentelyn suhteen kunnossa ja nyt mennään eteenpäin, Hoikkala kertoo ÄKSälle.

Tiedotustilaisuus, thaimaalaista ruokaa ja elokuva Missä marjat? Suolahden Kansantalolla sunnuntaina 29.5. klo 12 alkaen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy