ÄKS

Demarit kysyi kansalta: Tarvitaanko Äänekoskelle lisää vapaa-ajantiloja?

14.08.2017 11:27 (muokattu 16.08.2017 10:11)
Spottikaan ei riitä kaikkeen. Nuorille kaivataan lisää harrastetiloja Äänekoskella.

Äänekosken Demarit järjesti Eloriehassa kyselyn, jossa kansalta kysyttiin, tarvitaanko Äänekoskelle lisää vapaa-ajantiloja.

 

Vastauksia tuli yhteensä 44 kappaletta, joista Ei -vastauksia oli yhdeksän ja Kyllä-vastauksia 35. Demarit kysyivät tietenkin myös tarkentavia kysymyksiä, joiden vastauksista poimintoja tässä:

 

Miksi ei?

– Rahaa menee liikaa vapaa-ajantiloihin, ei ole tarpeellista.
– Liikuntatalo kuntoon ensin.
– Vireillä hyvin monta keskeneräistä tai aloittamatonta hanketta. Ne ensin loppuun, vasta sitten uutta.
– Tehkää vapaa-ajantiloihin pitempiaikainen suunnitelma. Entiset suunnitelmat ensin.
– Voisi hyödyntää jo olemassa olevia.
– Mielestäni nyt hyvät palvelut.

 

Miksi kyllä?

– Nuoriso viettää aikaansa liikaa kauppojen penkeillä yms. Niitä on ihan liian vähän, moni paikka ei ole edes viikonloppuna auki.
– Ainakin pienille lapsille jotain kivaa tekemistä.
– Ainakin pienille lapsille tiloja, missä voisi kokoontua myös työssä käyvät äidit. Yleensä kerhotoiminta on aamulla, jolloin työssäkäyvät eivät pääse!
– Järki mukaan!
– Vapaa-ajantoiminnalla on merkittävää vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Kulttuuritilojen kehittäminen tärkein.
– Skeittiramppi! Nykyinen on jo lähes vaarallinen, vanha ja pieni.
– Jonkinlainen paikka, missä voi syödä omia eväitä ja viettää aikaa.
– Eri lajien harrastajia on niin paljon, että moni harrastaa vain kerran viikossa.
– Nuoriso tarvitsee liikuntaa ja muita harrastuksia.
– Nuorille ei ole tiloja iltaisin/viikonloppuisin.
– Ihmisen ei ole hyvä olla. Siksi jokainen ihminen tarvitsee ystävän.
– Nuorisolle aktiviteettia.
– Kevyen liikenteen väylät kuntoon, että ei tartte maastopyörää. Rullahiihto ja luistelu ei onnistu kunnolla eikä turvallisesti.
– Jäähalli ja Suolahtisali.
– Sulkapallopelille esim Sörkän uimarannan yhteyteen katettu pelipaikka.
– Ihmisten pitää liikkua enemmän ja hyvät olosuhteet täydentää sitä.
– Koska niitä on liian vähän ja tarve on suuri. Taiteilijaseuralle tilaa ja bändeille.
– Monitoimihalli Äänekoskelle ( myös yleisövuoroja)
– Jäähalli Suolahteen ehdoton, koska harrastajia on jo valmiiksi.
– Rekolahden laituri kuntoon!
– Erilaisille seuroille on liian vähän harrastetiloja tai ne ovat liian kalliita.
– Skeitti- ja mopo-tiloja.
– Aina hyvä olla lisätilaa.
– Nuorille ja senioreille!
– Painotalo vihdoinkin kuntoon!

MUOKATTU 16.08.2017 kello 10.11: Korjattu kyselyn järjestäjäksi Äänekosken Demarit, ei SDP:n Keski-Suomen piiri.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy