ÄKS

Ekologinen ja humanitäärinen Rompetori jatkaa tavaroiden elämää

25.03.2017 14:47
Painotalo täyttyi romppeista ja ihmisistä.
Rompetorilla riittää sutinaa vuodesta toiseen. Laura-Liisa Hyytiäisen ideasta lähtenyt lasten vaatteiden ja tavaroiden kierrätysidea elää yhä ja odotettu lapsiperheiden tapahtuma.

 

Ilman pöytämaksua toimiva idea saa lapsiperheet penkaamaan kaappien sisällöt ja siten lähtemään myymään kohtuuhintaan tarpeettomaksi tai pieneksi käyneitä juttuja. Pöydät olivat taas pullollaan kaikenlaista kampetta syöttötuolesta potkuhousuihin ja rintarepusta leikkiautoon.

Hyytiäinen on iloinen ja onnellinen siitä, että Rompertori elää yhä. Laskujemme mukaan tämä oli jo yhdeksäs – tai kahdeksas Rompetori.

– Ensimmäinen pidettiin Vesi-Velhon aulassa. Siellä oli pöytäpula ja myyjät toivat omat pöydät mukanaan. Nyt pöytiä on kymmenittäin ja ne ovat vuodesta toiseen täynnä. On koettu tärkeänä, että pöydät ovat pysyneet vailla paikkamaksuja, Hyytiäinen iloitsee.

Vetovastuu Rompetorista on siirtynyt Hyytiäisen käsistä Keskustan kunnallisjärjestön Anna-Riitta Pentinpurolle ja Paula Pekoselle.

– Mahtavaa tunnelmaa oli mukava seurata. Itsellämme on iIo niin myyjän kuin ostajankin puolella tässä tapahtumassa. Tahdomme Paulan kanssa kiittää kaikkia osallistujia, Pentinpuro sanoo.

Vaatteiden ja tavaroiden kierrättäminen on ekologinen teko. Rompetorille tuodaa ja sieltä lähtee tilaisuuden päätteeksi suuret määrät tavaraa Karjalan tasavallassa sijaitsevan Lahdenpohjan lastenkotiin.

– Tätä humanitääristä työtä on tehty yhteistyössä Suolahden Työttömät ry:n kanssa, Hyytiäinen sanoo ja kertoo perinteen jatkuvan ja olevan voimissaan.

Vastaa

  1. Anna-Riitta sanoo:

    Kiitos kaikille osallistujille! Perheiden yhteistyössä on voimaa!
    T.Anna-Riitta #60

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy