ÄKS

Elävät legendat Jukka Tolonen ja Junnu Aaltonen palvelevat Jeesusta

24.07.2014 14:53 (muokattu 24.07.2014 14:56)
Jukka Tolosen ja Junnu Aaltosen tiellä on uusi suunta.
Tasavallan Presidentti -yhtyeen jäsenet Jukka Tolonen ja Juhani Aaltonen kertasivat yhtyeen alkuhistoriaa ja sitä, kuinka Jeesus viitoitti elämälle uudet kuviot.

 

Citymarketin aulassa kitaristilegenda Jukka Tolonen tuntuu ja näyttää vaivaantuneelta.

– Olen enemmän soittaja kuin puhuja, Tolonen myöntää ääneen ja rentoutuu selvästi sanomansa jälkeen.

Tolosen lapsuus oli suojattua, liiankin turvallista ja auvoisaa tullakseen narkomaaniksi.

– Olin täydellinen narkomaani, mutta noussut pohjamudista. Kiitos siitä kuuluu Jeesukselle, Tolonen painottaa.

Kertomansa mukaan hän ei ollut hyvä ihminen, eikä hänen teoilleen ole mitään selityksiä.

– Tekoni ja entinen elämäni on kuvastanut heikkouttani. Olen tehnyt asioita, joita ei voi järjellä selittää. Onnekseni annoin elämäni Jeesukselle vankilassa ollessani, Tolonen iloitsee.

Tolonen keikkailee seurakunnissa ahkerasti. Hän kokee olevansa Jeesukselle palveluksen velkaa.

Musiikki, mitä teen on Jeesukselle omistettua.

 

Gramexin studiomuusikkojen listalla numerolle 13 sijoittuva Juhani ”Junnu” Aaltonen on myös Jeesuksen oma. Aaltonen on perustanut Tasavallan Presidentin lisäksi UMO Jazz Orchestran instrumenttinaan huilu ja tenorisaksofoni.

– Katselin nenänvartta pitkin noita pitkätukkia. Ajattelin, että minusta ei tule muusikkoa eikä ylipäätään yhtään mitään, Aaltonen kertaa Tolosen tapaamista ja aikaa ennen Tasavallan Presidentin perustamista.

Hän kertoo ajatusmaailmansa olevan kuin insinöörillä: kaikkeen pitää löytyä selitys.

– Jeesus on selitys ja vieressäni on elävä esimerkki tästä, Aaltonen sanoo ja katsoo Tolosta.

Hän muistelee aikaa, jolloin ystävä oli ajautunut elämässään pohjalle.

– Manageri syötti Jukkaa pari viikkoa, jotta voitiin heittää keikka. En olisi tuolloin voinut edes aavistaa, että me soitamme vielä yhdessä hengellisissä tilaisuuksissa, Aaltonen hymyilee.

tolonen ja aaltonen ja muut

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy