ÄKS

Elokuista ilakointia rantapuistossa – Erika ja Iitu viihtyivät Eloriehassa pitkälle kesäiltaa

13.08.2017 11:41
8-vuotias Erika Keurulainen ja 6-vuotias Iitu Linna viettivät pitkän päivän Häränvirran rantapuistossa. Tytöt saapuivat paikalle jo ennen kuutta eikä päivä painanut vielä vaille kymmenenkään.
Elorieha on tapahtuma politiikasta pelletemppuihin, musiikkia hämärtyvään kesäiltaan ja elämyksiä poniajelusta Häränvirran rannassa. Aurinko helli perheitä perjantai-iltana 11. elokuuta.

 

Mikkelistä mummonsa luo saapunut Erika Keurulainen, 8, nautti Äänekosken vierailustaan koko matkan edestä Eloriehassa. Vierailu Keskuspuistossa ja rannassa venyi lopulta neljään tuntiin eikä lähdöstä meinannut tulla vielä silloinkaan mitään.

– Pehmokoiranäyttely oli paras juttu! Toin sinne oman koirani, Erika totesi seuratessaan klovni Doris von Balkanin ilmapallotyöskentelyä.

Vieressä jännitti 6-vuotias äänekoskelainen Iitu Linna.

– Me ollaan käyty pomppimassa korkealle ja pyörittiin pallossa. Temppurata oli hauska ja alpakka ihana. Mun mielestä keppihevoskisa oli paras! joskus oikeallakin hevosella ratsastanut Iitu pohti.

Keppihevoskisan ja pehmokoiranäyttelyn sijaan joukon aikuisväkeä innosti eniten jousipyssyn kokeilu.

Vuoden 2017 puinen Olli-patsas myönnettiin tänä vuonna Huiman hiihtojaostolle, joka onnistuneesti järjesti nuorten SM-hiihdot Äänekoskella tammikuussa ja pääsee seuraavaksi suunnittelemaan talven 2019 aikuisten vastaavia kisoja.

– Pyrimme parhaan kykymme mukaan järjestämään toimintaa täällä ja kisat ovat hyvä käyntikortti kaupungille. Vaan ei tätä yksin tehdä vaan yhteisesti, suuri kiitos talkoolaisillemme, hiihtojaoston Eero Hakonen totesi lavalla.

Huiman hiihtojaosto otti vastaan Sisä-Suomen Lehden jakaman Olli-patsaan, joka oli tänä vuonna tehty puusta. Huima haki ja sai Äänekoskelle yleisen sarjan SM-hiihdot talvelle 2019.

Tapahtumassa oli monipuolisesti touhua lapsille: temppuradasta pehmokoiranäyttelyyn ja keppihevoskilpailuun.

Pukkitappelu houkutteli hyvin yleisöä. Jan Fredriksson (vas.) ja Tapani Huuskonen ottivat toisistaan mittaa pitkäksi venyneessä kilvassa silmäparien seuratessa tiukasti illan karsinnan toista mittelöä.

Tänä vuonna tukkia liukastettiin mäntysuovalla, jotta jokaisessa ottelussa takuulla nähdään sukelluksia. Harri Wickstrand (oik.) oli varustautunut kaikkiin mahdollisiin lopputulemiin Jani Haustolaa vastaan käydyssä ottelussa.

Aurinkoinen sää helli Eloriehaan saapuneita perheitä. Tarjolla oli muun muassa musiikkia, kisoja, ruokaa (ja sotkun munkkeja), vanhaa armeijakalustoa, saunalautta, jousiammuntaa ja tietysti poniajelua.

Perinteiset ilakoinnit pitävät pintansa Eloriehassa, onnenpyörä kiinnosti lapsia.

Doris von Balkan taiteili lapsille ilmapallo-otuksia ja muistutti, kuinka karkit ovat hyviä ja hammastahna pahaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy