ÄKS

Enkö juossutkaan uutta Suomen ennätystä? – Aino Pulkkiselle tuli numerovirhe

25.05.2016 11:50
Aino Pulkkinen ehti jo tuulettaa SE-tulosta, kunnes totuus paljastui.

Läheltä piti, ettei Äänekosken Urheilijoiden tilille olisi merkitty tiistaina kahta uutta Suomen ennätystä. Korkeushyppääjä Arttu Mattilan lisäksi pikajuoksija Aino Pulkkinen ehti hetken jo iloita SE-tuloksesta, mutta riemu kääntyi hetkessä pettymykseksi.

– Jäit ennätyksestä kaksi sadasosasekuntia, ilmoitti Jyväskylän Harjulla kisaa seuraamassa ollut, tilastoissa tarkka ÄKSän yleisurheilutoimitus.

Ja tottahan se oli: 18-vuotias Pulkkinen juoksi harvinaisemman 150 metrin kisan aikaan 18,15. Pulkkisella oli väärä käsitys N19-sarjan ennätyksestä. Oikea ennätys on Sari Eeron vuonna 2004 juoksema 18,13.

– Voi ei! Katsoin ennen kisaa, että se oli 18,18, Pulkkinen harmitteli totuuden paljastuttua.

SE-tulos olisi ollut lahjakkaan pikakiiturin uran ensimmäinen. Pulkkisella on vielä vuosi aikaa rikkoa Eeron ennätys, sillä hän kilpailee vielä ensi kesänäkin N19-sarjassa.

Pitää muistaa, että vuosi sitten Pulkkinen juoksi vastaavan kisan aikaan 18,54. Jos kehitys kehittyy, niin vuoden päästä mennään komeasti alle 18 sekunnin.

Pulkkinen runnoo maaliin, mutta myöhästyy ennätyksestä pari sadasosaa.

Pulkkinen runnoo maaliin, mutta myöhästyy ennätyksestä pari sadasosaa.

Kisassa Pulkkiselle tarjosi kiriapua KU-58:n kaksi vuotta vanhempi Hilla Uusimäki, joka juoksi kakkoseksi ajalla 18,23. ÄU:n toinen pikajuoksija Elisa Juntunen sijoittui yhdeksänneksi ajalla 20,15.

Suolahden Urho oli matkassa kolmen pienemmän junnun voimin. Heistä Paavo Puro voitti ylivoimaisesti P11-sarjan kuulan tuloksella 8,85.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy