Ennakkotiedote: Vedenjakelussa häiriöitä Hirvaskankaan ympäristössä


Tämän ja ensi viikon aikana voi vedenjakelussa olla häiriöitä Hirvaskankaalla ja sen ympäristössä.

 

Viikoilla 14-16 esiintyy vesijohtoveden paineenalenemaa ja vedenvähyyttä Hirvimäen kaava-alueen vesihuollon syöttölinjan rakentamisesta johtuen.

Rakennustöiden turvallisuuden takaamiseksi katkaistaan hetkellisesti sähköt Hirvaskankaan paineenkorottamolla, joka nostaa veden painetta Puntavuoren, Hirvaskankaan, Hirvaskylän sekä Koiviston vesihuolto-osuuskunnan suuntaan.

Työ vaatii kolme eri katkaisua, joiden tarkemmat ajankohdat tiedotetaan Äänekosken Energia Oy:n verkkosivuilla.

Työn aikana seuraavien alueiden vedenjakelu häiriintyy tai keskeytyy: Puntavuori, Hirvaskangas, Hirvaskylä, Koiviston vesihuolto-osuuskunta. Työn aikana myös muilla lähialueilla voi ilmentyä vedenvähyyttä.

Vedenjakelun normalisoituessa verkostosta saattaa tulla jonkin aikaa epätavallisen väristä vettä (samea tai ruskea), mihin vedenkäyttäjiä pyydetään ystävällisesti varautumaan. Samea tai ruskea vesi ei ole terveydelle vaarallista, ongelma poistuu vettä juoksutettaessa.

 

Vastaa