ÄKS

Ennustukset uudelle vuodelle – miltä näyttää Äänekoski vuonna 2017?

01.01.2017 06:00
Tapahtumarikas ja muistamisen arvoinen vuosi 2016 on nyt takana. Mihin tästä edetään? Miltä näyttää Äänekoski vuonna 2017? 

 

 

ennustus_tuononen

Matti Tuononen, kaupunginjohtaja

Kaupunginjohtaja ennustaa kaupungin elinvoiman lisääntyvän hyvien päätösten myötä.

– Ensi vuonna Äänekosken työttömyys laskee ja kaupungin elinvoimaisuus nousee. Meillä on käynnissä positiivinen poliittinen ilmapiiri, jossa kinastelu on jätetty syrjään merkittävien päätösten tieltä. Meillä mennään ensi vuonnakin Äänekoski edellä, ja politiikka toisena.

– Kaupunkiin saadaan korkeakouluopetusta ja uusi koulu, keskustan alueelle aletaan rakentaa kerrostaloja ja uudet yritykset rantutuvat Äänekoskelle. On se koumma, jos ei näillä eväillä vetovoimaisuus lisäänny!

maria-kokko

Maria Kokko, Äänekosken yrittäjien puheenjohtaja

Äänekosken Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Maria Kokko ennustaa kaupunkiin positiivista pöhinää.

– Kotakennään alueen kehittäminen etenee. Paljon ei ehdi vuoden aikana tapahtua, mutta kaava etenee ja saamme tietää mitä alueelle on tulossa, positiivisin mielin odotan mitä. Luotan myös siihen, että saamme Äänekoskelle lisää työllistäviä yrityksiä.

– Ensi jouluna meillä on tori uudella paikalla tai sitten Keskusaukiolle pystytetään yhteistyössä ihana yhteinen joulutori jossa on tapahtumia ja toimintaa. Kaikki on mahdollista yhteen hiileen puhaltamalla, Kokko sanoo.

ennustus_paivanen

Veli-Pekka Päivänen, Keski-Suomen liiton kehittämispäällikkö

Keski-Suomen liiton Veli-Pekka Päivänen löytää kristallipallosta monta kehittyvää aluetta Äänekoskella.

– Biotuotetehtaan rakentaminen on päättymässä ja seuraavaksi siirrytäänkin seuraavaan investointivaiheeseen. Uskon ja tiedän, että vuonna 2017 saamme kuulla lisää investointiuutisia. Toivon, että biotuotetehtaan lisäksi myös muille alueille riittää kiinnostusta. Ainakaan mahdollisuudet eivät jää kiinni toimipaikoista, sillä Äänekosken kaupunki on panostanut hyvin esimerkiksi ydinkeskustaan, Hirvaskankaalle ja nyt Kotakennääseen.

– Työllisyystilannekin jatkaa paranemistaan hiljakseltaan. Suomen Pankki ilmoitti juuri joulukuun puolivälin tienoilla, että lama on nyt takana ja Suomen talous lähtee kasvuun.
ennustus_auvinen

Markku Auvinen, kaupungin vapaa-aikajohtaja

Äänekosken kaupungin Markku Auvinen kurkkaa kristallipallosta virkeää ja viriiliä uutta vuotta.

– Tietysti äänekoskelaiset hurahtavat kaiken muun kansan mukana huoltamaan itseään! Uskon, että kaupungin kilpaurheilijatkin pärjäävät hienosti vuonna 2017.

– Teatterilla ja musiikkiopistolla tulee olemaan hienoja konsertteja eikä kesä ilman Keitelejazzia ole hiljainen, sillä varmaankin muutaman kuukauden päästä kesätapahtumatyöryhmä paljastaa suunnitelmansa. Perinteisten kaupungin tapahtumien lisäksi luvassa on iso tapahtumarypäs Suomi 100 -juhlavuoteen liittyen.

auli-savolainen

Auli Savolainen, kaupungin työllisyysasiamies
Äänekosken kaupungin työllisyysasiamies Auli Savolainen toivoo kuntalaisia tiiviimmin kiinni työelämään.

– Työttömyys on ollut pienessä laskussa ja laskusuhdanne saadaan varmaan pysymään. Tehokkaammalla markkinoinnilla, työllistämistuen kuntalisällä sekä uuden elinvoimayksikön ja työllisyyspalveluiden yhteistyöllä saamme yrittäjät heräteltyä työllistämään pitkäaikaistyöttömiä.

– Tärkeintä olisi saada ihmiset ja varsinkin nuoret  työllistymään, niin etteivät he päätyisi pitkäaikaistyöttömäksi. Uskon, että ennaltaehkäisevään työhön kiinnitetään enemmän huomiota ja sillä saadaan myös tuloksia. Ainahan pitää uskoa parempaan.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy