ÄKS

Entinen Loma-Niemelä huutokaupataan tiistaina – lähteekö pilkkahinnalla?

06.02.2018 12:40 (muokattu 06.02.2018 14:24)
Hirsinen ruokasalirakennus on rakennettu 1961 Järvenpäästä ostetusta ja siirretystä tehtaan metsäkämpästä, jonka uuden ilmeen suunnitteli ins. Lasse Heikkilä ja rakentamisen valvoi Eino Cajan. Samana kesänä kunnostettiin tie pääosin talkoilla Nelostieltä niin, että saatiin ojarumpukin matkaa helpottamaan. Kaikki muistavat, että tämä hirsirakennus on silloisen puheenjohtaja Vieno Jauhiaisen uutteruuden tulos.(Kuva: Ramin Kortit 123)
Tyynelä eli Loma-Niemelä eli Hotelli Särkkä on tontteineen päivineen myynnissä Huutokaupat.comissa Keski-Suomen ulosottoviraston toimesta.

 

Huutokauppa alkoi 11. joulukuuta ja päättyy tiistaina 6. helmikuuta kello 18. Aamukahdeksalta tilan hinta oli vaivaiset 21 000 euroa, iltapäivällä se oli kavunnut 29 000 euroon. Huutajia on tässä vaiheessa ollut vain kourallinen, ja nyt, kun huutokaupan sulkeutumiseen on aikaa reilut viisi tuntia, kauppaa käydään kahden kesken.

Tuntuu, että yli viiden hehtaarin tontit rakennuksineen olisivat paljon arvokkaammat.

– Näitä tontteja on pilvin pimein Suomessa myynnissä, ja siksi ei herätä kiinnostusta, kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen sanoo.

Kinnusen mukaan Äänekosken kaupunki ei ole kiinnostunut tonteista eikä kiinteistöistä.

– Kaupungilla on aivan tarpeeksi huonokuntoisia rakennuksia, joista yritetään päästä eroon. Jos rakennukset olisivat kevytä kontteja, ne olisi helppo purkaa, mutta lähdepä kokonaista hotellia purkamaan, Kinnunen toteaa.

Kinnunen myöntää, että tontti itsessään on kyllä arvokas, onhan sillä omaa rantaviivaakin kauniille Keiteleelle.

Kaupunki ei ole arvioinut tontin hintaa, mutta  pientä viitettä tontin hinnasta saa vertailemalla sitä  myynnissä oleviin kaupungin tontteja. Akanniemessä, kivenheiton päässä entisestä Loma-Niemelästä, noin 1 500 neliön sisämaatontti on hinnaltaan noin 18 400. Keiteleen rannalta Hämeentaipaleelta 1 400 euron omarantainen tontti maksaa 50 000 euroa. On siis selvää, että itse tontin hinta on useita satoja tuhansia euroja.

Myynnissä olevaan kokonaisuuteen kuuluu kaksi vierekkäistä tonttia, Niemelä ja Mäntylä,  sekä kolme rakennusta.

 

Vastaa

  1. Elementti sanoo:

    Minkäsnäköinen tuo pytinki nykyään on?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy