ÄKS

Entinen Loma-Niemelä huutokaupattiin 202 000 eurolla

07.02.2018 12:46
Ihan näin hyvässä kunnossa alue rakennuksineen ei ole säilynyt.

Äänekosken pohjoispuolella Keiteleen rannalla sijaitseva yhteensä yli viiden hehtaarin tontti rakennuksineen huutokaupattiin tiistai-iltana 6. helmikuuta 202 000 eurolla Huutokaupat.comissa.

 

Vielä tiistaina aamupäivällä hinta oli alle 30 000 euroa, mutta meno vilkastui viimeisten tuntien aikana huimaa vauhtia. Lopulta tarjouksia tuli yhteensä 113 kappaletta. Huutokaupan sääntöjen mukaan tarjouksia otettiin vastaan iltakuuteen saakka tai kolme minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen. Kello 18 jälkeen tuli vielä yhteensä 16 tarjousta, jotka nostivat hinnan vielä 171 000 eurosta 202 000 euroon.

Huutokauppa päättyi kello 18.28. Tarjoajia oli yhteensä 14 kappaletta, joista viimeisenä leikkiin ryhtynyt lopulta vei potin kotiin.

Omaisuus on ulosmitattu ja se myytiin ulosottomiehen toimittamalla huutokaupalla. Huutokaupan sääntöjen mukaisesti maksuaikaa on kuusi viikkoa huutokaupan päättymisestä, mutta 20 prosentin käsiraha pitää maksaa heti tarjouksen hyväksymisen jälkeen. Ulosottovirastolla on myös oikeus hylätä tarjous.

ÄKSän tiedossa ei vielä ole, onko tarjous hyväksytty. Ulostottoviraston mukaan päätös tarjouksen hyväksymisestä tehdään pääsääntöisesti kahden päivän sisällä huutokaupan päättymisestä.

– Jos tarjous hyväksytään, niin luonnollisesti kauppahinta maksetaan ulosottoviranomaiselle ja sitten edetään lain mukaan ihan normaalisti ja parhaimmassa tapauksessa päädytään kauppakirjan antamiseen, kun myynti on lainvoimainen. Jos tarjous hylätään, niin pohditaan jatkoa, myös asianosaisten näkemystä tiedustellen. Useimmiten ensimmäisen hylätyn myynnin tilanteessa todennäköisimpänä vaihtoehtona on uusi myyntiyritys joskus lähitulevaisuudessa, Keski-Suomen ulosottoviraston kihlakunnanvouti Jussi Tuominen kertoo ÄKSälle.

 

 

Vastaa

  1. Danny sanoo:

    Tarjous hylätty…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy