ÄKS

Erkki Liikanen: Äänekosken investointi näkyy koko valtakunnan luvuissa

27.11.2015 14:41 (muokattu 27.11.2015 14:42)
Erkki Liikasella on paljon tuttuja Äänekoskella. Jälleennäkemisen riemua oli ilmassa.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kävi Suolahtisalissa ja listasi Suomen talouden vahvuudet ja kompastuskivet. Erityinen ilonaihe on Äänekoskelle nouseva biotuotetehdas.

 

Torstainen yleisötilaisuus keräsi kuulijoita mukavasti. Tilaisuus alkoi yleisökysymyksillä, joihin Liikanen vastasi ”luennointinsa” lomassa. Kysymykset risteilivät SOTEen, pakolaisten, eläkeläisten, lainan korkojen ja yrittämisen tiimoilla. Vastauksia saatiin, ja kuultiin paljon muutakin.

Euroopan tilanne heijastuu koko maapallolle siinä missä Kiinan tilannekin.

– Kiinan kasvu hidastuu vähitellen ja näyttää siltä, että vetovuoro maailmantaloudessa on vaihtunut. Eurooppa parantaa juoksuaan, luottamusilmapiiri on parantunut niin Espanjassa kuin Italiassakin. Ylipäätään koko Euroopan tunnelma on parantunut. Yritykset uskovat tulevaisuuteen ja ottavat lainaa.

Suomen talouden vahvuudet Liikasen mukaan löytyvät luotettavasta oikeusjärjestelmästä, korruption vähyydestä, koulutuksen tasosta, naisten osallistumisesta työmarkkinoille ja innovaatiopotentiaalista.

– Biotuotetehdas on yksi hyvä esimerkki. 70 prosenttia tehtaan laitehankinnoista tulee Suomesta. Suomi on elänyt metsästä. Sitten tuli Nokia, ja nyt, yksi asia missä me ollaan maailman parhaat on peliteollisuus, Liikanen kertoo ja nostaa Supercellin maamme kärkituotteeksi, 250 miljoonaa euroa veroja maahamme kantavaksi.

image

SUOMI TARVITSEE vientituotteita. Liikanen oli aikoinaan avaamassa Televan tehdasta Äänekoskella, hän tietää, että teollisuuden komponentit eivät ole enää Suomen pelastus. Vientiteollisuus polkee paikallaan jo viidettä vuotta.

– Ihmiset ostavat palveluita verkossa. Itse kännykkä ei ole se juttu, vaan niihin saatavat verkossa leijuvat applikaatiot. Ne eivät työllistä meitä suomalaisia. Meidän kustannukset ovat nousseet sellaisiksi, ettei täällä kannata valmistaa. Kustannuskilpailukyvyn palauttaminen vaatii paljon. Vientimenestyksemme vastaavat Euroopan lukuja ja me ollaan jääty kelkasta. Portugalin neilikkavallankumoksen aikaan, vuonna 1973, oli yhtä kova notkahdus. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden osuus Suomen viennistä on supistunut eniten. Onneksi meille on jäänyt kartonkiteollisuus kun teknologiateollisuus on supistunut. Pitkäkuituisen selluloosan käyttö on vahvaa, ja se on hyvä meille ja erityisesti Äänekoskelle. Suomessa on hyviä innovaatioita, mutta olemmeko me hyviä myymään?

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen kysyy mahdollisen vientiteollisuuden tukemisen perään.

– Mitä jos taantunutta vientiteollisuutta tuettaisi valtiovallan taholta erilaisilla porkkanoilla, esimerkiksi alv- tai sotemaksuhelpotuksilla, jotta kasvua saadaan aikaiseksi, Tuononen esitti.

– Kerta-apu ei riitä, täytyy olla 50 vuoden näkymät. Yritykset tarvitsevat luottamusta, että voivat pärjätä. Avustusten varassa ei voida olla ja toimia, Liikanen laskee.

LIIKASEN SUURI huolenaihe on Suomen kehityksen heikko menestys muihin euromaihin verrattuna. Hän ei syytä euroa, ja sanoo, että vaikka kännyköitä valmistettaisi markoilla, tulos olisi yhtä heikko.

– Julkisyhteisöjen tulot ja menot ovat epätasapainossa, eikä tämä ole suhdannekysymys, vaan näyttää siltä, että kyseessä on pysyvä muutos. Meidän täytyy pystyä pysäyttää julkisen velan kasvu, Liikanen esittelee huolestuttavaa käppyrää.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy