ÄKS

Esperi Care siirtyy Danske Bankin, Ilmarisen ja SEB:n omistukseen

03.02.2020 16:43 (muokattu 03.02.2020 17:02)
Esperi Carella on yksiköt myös Äänekoskella.
Esperi Care siirtyy luotonantajiensa Danske Bankin, Ilmarisen ja SEB:n omistukseen. Taustalla on Esperin heikentynyt taloudellinen tilanne. Omistusmuutos ei vaikuta Esperi Caren palveluihin, henkilöstöön tai johtoon.

 

Esperi Caren taloudellinen tilanne heikentyi merkittävästi vuonna 2019. Yhtiön pääomistajan kanssa käytyjen keskusteluiden seurauksena yhtiön luotonantajat eli Danske Bank, Ilmarinen ja SEB ovat käyttäneet oikeuttaan siirtää yhtiö omistukseensa. Järjestelyn avulla luotonantajat haluavat turvata yhtiön toiminnan rahoituksen, millä varmistetaan palveluiden tarjoaminen Esperi Caren asiakkaille, yhtiön toiminnan laadun kehittäminen sekä kannustava ja vakaa työympäristö henkilöstölle.

Omistusjärjestelyllä ei ole vaikutusta Esperi Caren palveluihin, henkilöstöön tai johtoon. Toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi jatkaa yhtiön johdossa yhdessä nykyisen, kokeneen johtoryhmän kanssa.

– Esperi Caren johto ja henkilöstö ovat työskennelleet erittäin lujasti tilanteen vakauttamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Hallituksen roolina on ollut varmistaa yhtiön edellytykset jatkaa strategian toteuttamista sekä rahoituksen riittävyys. Tämä omistusjärjestely mahdollistaa näiden tavoitteiden toteutumisen. Yhtiölle on luotu vahva pohja, jonka varaan johdon sekä uuden hallituksen ja omistajien on hyvä rakentaa. Haluan kiittää yhtiön sitoutunutta ja osaavaa henkilöstöä hyvästä yhteistyöstä ja toivottaa mitä parhainta menestystä jatkossa, toteaa väistyvä hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen.

Esperi Caren omistaa luotonantajien perustama uusi emoyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Markus Sjöholm. Hänellä on pitkä ja vankka kokemus pääomasijoittajan roolissa hallitustyöskentelystä ja yhtiöiden kehittämisestä. Muut hallituksen jäsenet ovat Anne Korkiakoski ja Petri Heikkilä.

– Vuosi 2019 oli Esperi Carelle ja koko toimialalle poikkeuksellisen haasteellinen niin asiakkaiden ja sidosryhmien luottamuksen kuin taloudellisesta näkökulmasta. Yhtiön johto on tehnyt valtavan määrän kehitystoimia parantaakseen toiminnan laatua ja henkilöstön hyvinvointia. Esperi Caren asukkaiden laadukas hoiva ja työntekijöiden hyvinvointi ovat kaikkein tärkeimmät kriteerit arvioitaessa yhtiön tulevaisuuden kehitystä. Teen kaikkeni tukeakseni muiden hallituksen jäsenten kanssa yhtiötä, sen johtoa ja henkilöstöä tässä muutoksessa, toteaa uuden emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Markus Sjöholm.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy