ÄKS

EU:n ruoka-apurekka toi odotettua apua

04.10.2017 14:05 (muokattu 05.10.2017 11:16)
Syksyn ruoka-apukuormaa purkamassa Lauri, Elisa, Naser, Riku ja Teve.
EU:n ruoka-apukuorma on purettu ja pian valmiina jaettavaksi.

 

Suolahden työttömille on saapunut syksyn EU-ruoka-apukuorma jaettavaksi. Jako alkaa maanantaina.

– Tavaraa tuli tähän jakoon pikkuisen yli 6000 kiloa, ja artikkelit ovat samoja kuin aiemminkin, kertoo Sirpa Martins, Suolahden Työttömät ry:n työnohjaaja.

Ruoka-apua aletaan jakaa Suolahden Työttömät ry:n kirpputorilta maanantaiaamuna.

– Jos tunnet, että tarvetta, ota kassi mukaan ja tule hakemaan. Ruokaa jaetaan arkisin niin kauan kuin jaettavaa riittää, Martins sanoo.

Martins kertoo, kuinka ruoka-apua on jo ennätetty kaivata.

– Kovasti tuntuu yhä olevan tarvetta ruoka-avulle. Nyt sitä onneksi saatiin. Laittakaa sana kiertämään eli puskaradio päälle, että jako alkaa maanantaina 9. lokakuuta.

Ruoka-apua Suolahdessa arkisin klo 9.30–14.00. osoitteessa Suojarinne 14, Kotiharju. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy