Exlibris hyökkää Pubiin


Puolalainen metalliyhtye Exlibris saapuu torstaina Pub Markukseen.

 

Bändin laulajana toimii Riku Turunen, jonka fanit muistavat muun muassa Enfarce ja Force Majeure –yhtyeistä, sekä Voice of Finland-ohjelmasta. Miehen tie bändin solistiksi on hieno tarina, joka alkaa lupaavasti absintista.
– Tämän absintin johdosta, jouduin sattumien kautta Voice of Finlandiin. Yksi Exlibris-yhtyeen fani näki yhden mun vedon ja otti yhteyttä, että voisin sopia tähän bändiin, jolla ei sillä hetkellä ollut solistia. Kuuntelin bändiä vähän ja otin yhteyttä. Aluksi oli tarkoitus vetää vain pari kesän festarikeikkaa, mutta tulikin vähän pidempi ratkaisu. Maailma on joskus hyvä piäni! Turunen kertoo ÄKSälle.

Bändi julkaisi kesällä kauan odotetun neljännen albuminsa Innertia. Innertiaa on kehuttu hienoksi kokonaisuudeksi ja bändin historian kovimmaksi levyksi. Bändi esittelee rajua powermetallia, mutta osaa myös tarttuvan kertsin ja sävelletyn tunnelman salat.
– Tämä on tällaista aikas progressiivisen oloista voimametallia. Kovaa ja korkeelta.

Melodisuutta ja rajua räimettä taidokkaasti yhdistelevä yhtye on 15 vuoden aikana saavuttanut vankkaa faniuskollisuutta kuuntelijoissaan. Pienellä Euroopan kiertueella matkaava bändi vetää Suomessa ainoastaan kaksi keikkaa, joista toinen aina niin vakuuttavassa Pub Markuksessa.
– Kukaan meistä ei ole koskaan käynyt Äänekoskella, emmekä oikein osaa odottaa mitään. Joko tulee ikäänkuin avoimet bänditreenit tai sitten siellä on hirveesti porukkaa ja tosi hyvä meininki. Kaikki on tosi innoissaan ollut järjestämässä tätä keikkaa, ja ihan täpöllä vedetään, Turunen sanoo.

 

Exlibris Pub Markuksessa to 4.10. Liput 3 euroa.

Vastaa