ÄKS

Fiilistä ja fantasiaa Painotalon täydeltä – Koskelan tanssin kevätnäytöksessä meno oli kuin La La Landissa

21.05.2017 18:23 (muokattu 21.05.2017 18:24)
Huraa! Jopa oli taas ilo katsoa. Kiitos Koskelan tanssi!
Koskelan vuosi on saatu pulkkaan. Lukuvuosi huipentui kovasti odotettuun kevänäytökseen, ja tällä kertaa odotus palkittiin – taas. Näytös kantoi nimeä Fiilistä ja fantasiaa. Viikonlopun aikana näytöksiä tanssittiin kolme kertaa täysille katsomoille.

 

Lavalla nähtiin 14o tanssijaa iältään kymmenestä kahteenkymmeneen ja samalla laaja otos eri tanssilajeista: breakia, balettia, katu- ja jazztanssia nykytanssia unohtamatta. Jos lavalla nähtiin kaikki tämä, niin ennättipä sinne myös maahisia, kissanaisia, Jokereita, haltiattaria, taiteilija canvaseineen, seireenejä, hämähäkkimiehiä ja heiluttipa taikasauvaansa Painotalon isossa salissa myös itse Harry Potterkin.

Hanna Savolainen

Viikko sitten nähtiin ensimmäinen erä vastaavasta näytöksestä. Kaksi viikkoa sitten oli alle kouluikäisten aika näyttää kotiväelle, mummoille ja kummeille mitä talven aikana on opittu. Iso kiitos upean kokonaisuuden luomisesta kuuluu Hanna Savolaiselle, Koskelan tanssin johtavalle opettajalle, joka jaksaa vuodesta toiseen olla innovatiivinen ja kannustava.

– Näihin näytöksiin huipentuu koko Koskelan tanssin lukuvuosi. Taiteen perusopetus tähtää esiintymisiin ja ne ovat hyvin tärkeä osa opetusta. Syksyllä esiintymistä harjoitellaan avoimet ovet -tunneilla ja matineoissa, jouluna ja kaikki huipentuu tähän. Koskelan tanssin vuosi on ollut kiireinen, mutta hauskaa on ollut, Savolainen kertoi.

Tässä kuvagalleria vuoden 2017 kevätnäytöksestä Fiilistä ja fantasiaa: 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy