ÄKS

Firma mokasi irtisanomisessa – 35 000 euron lasku kuukauden tilistä

01.07.2016 14:09
Kuvan kaivinkone ei liity tapaukseen.

Äänekoskelainen mm. rakennusalalla toimiva yritys on hävinnyt työsuhdetta koskevan riidan sekä käräjä- että hovioikeudessa. Yritys joutuu maksamaan irtisanomalleen työntekijälle erilaisia palkkakuluja reilut 4000 euroa.

Tämän päälle maksettaviksi tulevat vielä työntekijän lähes 11 000 euron ja yrityksen omat noin 20 000 euron oikeudenkäyntikulut. Yhteissumma nousee siis noin 35 000 euroon.

Riita syntyi syksyllä 2013, kun yritys antoi keski-ikäiselle kaivinkoneen kuljettajalle potkut kuukauden irtisanomisajalla. Ilmoituksessa mainittiin työsuhteen päättyvän samana päivänä. Työntekijälle myös kerrottiin, ettei töihin tarvitse enää tulla.

Työntekijä noudatti ohjetta, eikä tullut enää töihin. Yritys ei myöskään tavoitellut miestä saadakseen tämän töihin irtisanomisajan ajaksi.

YRITYS maksoi miehelle lopputilin kolme viikkoa irtisanomisen jälkeen, mutta irtisanomisajan palkkaa yritys ei suostunut maksamaan.

Työntekijä vei asian oikeuteen. Yrityksen mukaan irtisanomisilmoituksessa ollut työsuhteen päättymispäivä oli kirjoitusvirhe ja että miehelle oli suullisesti kerrottu kuukauden työvelvoitteesta. Yritykset saada mies töihin tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun tämä huomautti irtisanomisajan palkasta.

Sekä käräjä- että hovioikeus pitivät työntekijän kertomusta irtisanomiseen liittyvistä tapahtumista yrityksen edustajien kertomuksia uskottavampana.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy