ÄKS

FITMIX- Ohjeet terveelliseen laihtumiseen

20.08.2014 13:57
Spinning-pyörät tuli puolessa vuodessa tutuksi
Suolahden liikuntakeskus Likeassa alkoi vuoden alussa ensimmäinen FITMIX-ryhmä. Puoli vuotta ryhmäpohjaista laihdutusta sai mukaansa 17 osallistujaa, joista ainoastaan kaksi jätti homman kesken. Koko ryhmä pudotti yhteensä 248,7 kiloa, ja parikin henkilöä yksinään jo yli 30kg.

FITMIX-ohjauksesta vastaavat Kimmo Lamminniemi ja Sini-Maaria Pirkkalainen, ohjaavat ryhmäläisiä oikeaoppiseen laihtumiseen liikunnan ja oikeanlaisen ruokavalion avulla. Tarkoitus on saada aikaan terveellinen elämänmuutos, eikä vain lyhytaikainen painonpudotus. Kunto-ohjelmaan kuuluu monipuolista liikuntaa kuntosalista ohajttuihin tunteihin. Yksi laji on ollut ylitse muiden, alkuhankaluudesta huolimatta.
– Alussa kysyin, että kuinka moni tykkää spinningistä, ei juuri noussut käsiä. Nyt puolen vuoden jälkeen, kun kysyin niin kyllä aika moni myönsi tykkäävänsä, Lamminniemi naureskelee.

ENSIMMÄISEN FITMIX-RYHMÄN onnistujiin kuuluvat Sinikka Siekkinen, Vesa Lehtonen ja Niina Tuunainen. Porukasta loistaa positiivisuus ja ryhmähenki. Ryhmän luoma paine ja leikkimielinen kilpailu toikin laihtumiseen lisää motivaatiota ja intoa tekemiseen.
– Tässä ryhmässä on ollut erityisen hyvä ryhmähenki, kertoo Lamminniemi ylpeänä.

– Kyllähän siinä vertaili, kun kuuli että toiselta on pudonnut niin ja niin paljon. Se on ihan ihmisluonnossa se kilpailuvietti, Sinikka tunnustaa.

Niina kertoo lähteneensä mukaan estääkseen terveyshaittoja, joita ylipaino olisi eittämättä tuonut mukanaan. Vesalla terveyshaitat olivat jo alkaneet, ja muutoksen aika oli tullut. Sinikka taas tunnustaa olevansa tyyppi, joka tarvitsee aina jonkun vähän määräämään ja antamaan rajoja. Alkupohdintojen ja arvioiden jälkeen aloittaminen oli lopulta ihan helppoa.

– Mä ainakin ajattelin, että nyt teen kaiken mitä käsketään ja olen tunnollinen. Muuten sitä olisi voinut syyttää vaan itseään, kun ei tuu tuloksia, Niina kertoo.

 

LAMMINNIEMI JA PIRKKALAINEN loivat jokaiselle ryhmäläiselle omat kunto-ohjelman lisäksi myös ruokavalion. Ruokavaliossa tärkeintä oli säännöllinen syöminen, mikä osoittautui monelle kovaksi yllätykseksi.
– Olihan se vaikeeta muistaa syödä säännöllisesti ja jaksaa tehdä sitä oikeata ruokaa, Niina kertoo.
– Mulle ärsyttävintä oli aamupalan syöminen. Ennen en syönyt koskaan, ja nyt piti sitten jaksaa joka aamu herätä ajoissa, että ehtii tehdä aamiaisen ja eväätkin, Vesa naurahtaa.

 

Viikoittaisen punnituksen yhteydessä käytiin läpi tavoitteita ja menestystä. Punnituksen tulosta ei tarvinnut muille ryhmäläisille kertoa, mutta yleensä saavutuksista iloittiin yhdessä. Kunto-ohjelmaa ja ruokavaliota myös muokattiin vuoden aikana tarpeen mukaan. Esimerkiksi Sinikan ruokavalioon lisättiin paastopäiviä, kun huomattiin, ettei paino pudonnutkaan odotetusti.
– Paastopäivänä söin aamulla puuron, raejuuston ja marjoja. Ja sitten loppupäivä vettä tai vissyä, Sinikka kertoo huolettomasti.

Nykyään, jos ruokavaliosta lipsuu, sen kyllä tuntee kropassa ja mielessäkin. Vaikka ruokavalioon on suunniteltukin niin sanottuja ”tankkauspäiviä”, jolloin saa syödä herkkujakin, ei herkkuja tee kuulemma enää kovasti mielikään.
– Joskus jos on retkahtanut herkkuihin, niin nyt kuitenkin tietää mihin palaa sitten. Eikä jää päälle se syöminen, Sinikka selvittää.
KUN RYHMÄLTÄ KYSYY, ovatko he yrittäneet laihtua aiemmin muilla keinoin, repeää kolmikko nauramaan
– Ai että ollaanko?
Ja sitten tulee listausta mitä hassuimmista dieeteistä ja laihdutusohjelmista. Näistä jokainen on lopulta vienyt samaan lähtöpisteeseen. Kolmikko korostaakin moneen kertaan, että FITMIXin kanssa ei tarvinnut näännyttää itseään, vaan ruokaa sai syödä hyvin, kunhan vaan muisti syödä oikein.
– Kaverit ei uskonut, että sai syödä sen 2000 kaloria. Et miten muka voi laihtua. Mut me ollaan eletty ihan normaalia elämää, Niina muistuttaa.

Niina, Vesa ja Sinikka ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että vaikka puolivuotinen koitos on tehnyt hyvää ja tulos on mahtava, niin paljon on vielä edessä. Paino kun pitäisi saada pysymäänkin poissa.
– Nythän se homma vasta alkaa, tokaisevat onnistujat yhteen ääneen.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy