ÄKS

Frisbeegolfia koulun pihassa – Honkola sai mahtavan lahjoituksen

28.11.2015 09:00
Edes märkä ensiluminen sää ei pidättele näitä muksuja frisbeegolfkentältä!
Honkolan koulun pihapiiristä on nopeasti kasvanut varsinainen urheilupuisto. 

 
Honkolan koulun pihalla kuuluu kilinää ja iloista mekastusta. Metsän reunassa näkyy ihmeellinen kapistus, johon lapset heittelevät kiekkoja. Honkolan koulun oma frisbeegolfrata on ensimmäistä kertaa koekäytössä.

TÄLLÄ HETKELLÄ viisiväyläinen rata on saatu lahjoituksena Rakennusliike T. Kolari ky:ltä. Jossain vaiheessa on mahdollista, että radalle saadaan pari koria lisää.

– Halusimme koululle edes pari koria, mutta eihän koululla siihen ole varaa. Aloin sitten vähän kotona puhumaan asiasta, ohjaaja Marja Kolari naurahtaa.

– Herättää kyllä kunnioitusta ja uskoa tulevaisuuteen, että ihmiset haluavat panostaa lapsiin tälla tavoin, ilman mitään omaa kunniaa. Kyllä lapsella on oikeus saada leikkiä ja harrastaa ihan oman koulun pihassa, Pekka Linna sanoo.

Honkolan koululla saatiin valtavan tärkeää apuna myös Äänekosken frisbeegolfin kannatusyhdistykseltä, Äfky ry:ltä. Äfkyn pojat Janne Pajari ja Sami Väisänen ovat muun muassa suunnitelleet radan.

– He antoivat omaa vapaa aikaansa meidän käyttöön. He antoivat myös vähän turvallisuuskoulutusta omasta vapaasta tahdostaan, Linna kiittelee.
frisbee3

Pekka LInna opastaa oikeaan heittotyyliin.

Pekka LInna opastaa oikeaan heittotyyliin.

frisbee1

REILU KUUKAUSI sitten Honkolan koulun pihapiiri laajeni reippaasti, kun käyttöön otettiin uusi pururata, eli ”Rundi”.
– Meillä oli pieni haaste siitä, kuka juoksee rundia eniten kolmessa viikossa. Ihan sellaista harmitonta kisailua ja kannustamista, Sirkku Kumpulainen sanoo.
– Yksikin tyttö taisi juosta 170 kierrosta, eli 85 kilometriä pelkästään kouluaikana, Linna lisää.

Honkolan koulun pihassa on nyt siis varsinainen urheilupuisto. Frisbeegolfrata ja Rundi ovat tietenkin kaikkien kyläläisten käytössä myös iltaisin.
– Honkolassa ei ole niin selvää kylämäisyyttä. Ehkä nämä radat toisi vähän piristystä kyläyhteisöön, Kumpulainen sanoo.
– Ja henkilökuntakin voi käyttää tätä. Heitellessä voi pitää vaika aamupalaverin tai kehityskeskustelun. Voidaan vähän innovoida, Linna sanoo.

LAPSET ASETTUVAT kaareksi korin viereen ja harjoittelevat puttausta. Intoa on niin paljon, että oman kiekon perään lähdetään, vaikka ympärillä vielä viuhuu kavereiden kiekot. Lapsilauma on selvästi innoissaan.

– Täällä koululla on aina kannustettu liikkumaan ja harrastamaan monipuolisesti. Siitä kertoo sekin, että monet äänekoskelaiset nuoret urheilijalupaukset ovat nimenomaan täältä Honkolasta, Kolari muistuttaa

Eikö ole hienoa, että oman koulun pihalla on frisbeegolfrata?

– Joo!! koko lauma huutaa innoissaan.
– Ei. Tää on parempaa ku hienoo, eräs kuitenkin korjaa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy