Taidemuseon tuoreimmassa näyttelyssä on grafiikan syysiloittelua


Äänekosken taidemuseon uusin näyttely avattiin tiistaina. Luonnonmukaista ja sen yli -nimeä kantava näyttely pitää sisällään monen sortin grafiikkaa, kuudelta eri taiteilijalta, usealla eri tekniikalla työstettynä.

 

Museoamanuenssi Marjo Ahola hämmästelee harrastajagraafikoiden taitoja ja osaamista. Ajatus paikallisten harrastajien näyttelystä kyti Aholan mielessä jo pitkään. Taidemuseolla halutaan valjastaa seinät grafiikalle, mutta toki kaikenlainen taide on tervetullutta. 

– Grafiikka on meidän juttumme. Kokoelmissamme on valtavasti grafiikkaa, Ahola laskee. 

Ahola kutsui taiteilijat Jaana Hintikan, Sirkku Jormanaisen, Raija Kuhasen, Niina Liimataisen ja Hillevi Peuran ohjaajansa ja opettajansa kuvataiteilija Emilia Tullan kanssa neuvonpitoon. Näin näyttely sai alkunsa. Alku grafiikan harrastamiseen on kuitenkin tullut Koskelan grafiikkaryhmästä, jossa Tulla toimii opettajana. 

– Kovin työ oli markkioida taiteilijat uskomaan itseensä, ja siihen, että heidän työnsä ovat tervetulleita taidemuseolle, Ahola nauraa. 

Ja teoksia tulikin ja paljon! Taiteilijat toivat mukanaan läjäpäin vedoksia, joita Ahola jurytti. 

– Oli hämmästyttävää huomata kuinka taitavia tekijät ovat niin tekniikoiltaan kuin taiteeltaakin. Myös tekniikkojen kirjo on iso, mukana oli sellaistakin tekniikkaa, josta en ollut kuullutkaan. Oli upeaa olla mukana ja huomata kuinka innostuneita tekijät olivat. Juryttäjällä oli töitä mistä valita, Ahola huokaa. 

Teoksia seuloessaan Ahola jakoi niitä taidemuseon eri huoneisiin, johtolankanaan saada aikaan näyttely, jossa on tarina. 

– Teemat kulkevat luonnossa, ihmisissä ja eläimissä ja näistä olen rakentanut huoneisiin tarinoita. Olen yhdistänyt eri taiteilijoiden erilaisilla tekniikoilla olevia töitä yhdeksi tarinaksi, Ahola esittelee. 

Näyttely on avoinna joulukuun puoleen väliin saakka. Näyttelyb viimeisenä päivänä, 16. joulukuuta ovat taiteilijat paikalla myymässä teoksiaan.

– Niitä voi ostaa joko kehyksien kanssa tai ilman. Minulta voi kysäistä hintatietoja, Ahola vinkkaa.

Toinen hyvä vinkki tulee vielä tässä: Emilia Tulla on luvannut tulla taidemuseolle pitämään grafiikan työpajaa siirrettävän prässin kera. Ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

– Silloin voi tulla valmistamaan vaikkapa joulukortteja, Ahola vinkkaa toistamiseen.

 

2.10.-16.12.2018 Syysilottelijoiden Jaana Hintikka – Sirkku Jormanainen – Raija Kuhanen – Niina Liimatainen – Hillevi Peura – Emilia Tulla Luonnonmukaista ja sen yli.

Avoinna ti-to klo 12-15 sekä su klo 12-16, suljettu Itsenäisyyspäivänä 6.12. Sisäänpääsy 3/2/0 € (vain käteinen) tai vapaasti Museokortilla. 

Vastaa