ÄKS

Grillin kaasupullo räjähti Suolahdessa – isännän näppäryys pelasti henkilövahingoilta

16.06.2017 21:33 (muokattu 16.06.2017 21:45)
Grillaus päättyi ikävästi Suolahdessa kun kaasugrillin kaasupullo räjähti.

 

Grillijuhlan isäntä oli nopeasti yhteydessä hätäkeskukseen, jonka ohjeistuksen mukaan tämä onnistui  pitämään lähellä olleet ihmiset turvassa. Isäntä onnistui myös sammuttamaan lähikuusen, joka syttyi tuleen kaasupullon räjähtämisen jälkeen.
Kiitos toimeikkaalle isännälle ja hätäkeskuksen työntekijöille, isommalta vahingolta selvittiin ja meille ei jäänyt paljoa tehtävää, palomestari Timo Paterno  pelastuslaitokselta sanoo.

Pelastuslaitokselle jäi ainoastaan pieniä varmistustöitä paikan päällä, vaikka kaasupullon räjähtäminen oli aiheuttanut räjähdyksen, joka kuului pitkälle lähimaastoon.

Tapahtuman syytä ei ole selvitetty, mutta pelastuslaitoksen mukaan on syytä epäillä,että kyseessä on ollut moottorikaasupullon käyttö, mikä ei ole turvallista grilliolosuhteissa.

Pelastuslaitoksen henkilöstö haluaa muistuttaa ihmisiä tutkimaan tarkasti kaasugrillien käyttöohjeita ja kaasupullojen sijoitusta.
Kaasuliitokset voi tarkistaa samaan tapaan kuin polkupyörän kumien paikat: saippuavedellä. Voi suihkuttaa saippuavettä liitokseen, ja mikäli se ei ole mahdollista, niin tuoda märän rätin avulla liuosta liitoskohtaan.  Jos näkyy kuplia, liitos ei pidä, Paterno sanoo.

Pelastuslaitoksen pyytää lukemaan TUKESin ohjeistuksen nestekaasun käyttöön ennen grillauksen aloittamista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy