ÄKS

Häh? Suojärven uimarannan laitureilta kielletään hyppääminen ja sukeltaminen

20.06.2018 09:42
Jaaha, sääntö-Suomi iski jälleen, vai miten se meni?
Suolahdessa sijaitsevan Suojärven uimarannan käyttäjät ovat ihmeissään. Laitureille ilmestyneet kyltit kieltävät laitureilta hyppäämisen ja sukeltamisen. 

 

Kaupungin uimarannoista vastaava puutarhuri Tiina Nejlik sanoo jo suoralta kädeltä, että toinen kylteistä on epähuomiossa laitettu laituriin.

– Laiturilta, jossa on hyppytorni, siitä saa hyppiä ja sukeltaa, Nejlik toppuuttelee kyltin kieltoa.

Nejlik kertoo, että toisen laiturin päässä on vettä alle kaksi metriä.

– Sukellusraportin mukaan näin on, Nejlik sanoo.

Laitureilta on hypitty iät ja ajat. Rannan käyttäjät eivät usko tietoa, että laiturin päässä olisi niin matalaa.

– Tarkastamme asian. Hyppytornilaiturilta olevan kyltin poistamme heti, Nejlik sanoo.

Kieltokylteistä huolimatta laitureilta on hypitty entiseen malliin.

– Joko se sääntö-Suomi iski tähänkin uimarantaa, toteaa eräs uimari ja hyppää laiturilta pää edellä kuin Tarzan.

Vastaa käyttäjälle NasuPeruuta vastaus

  1. Terva sanoo:

    Joskus kastoin sydän syrjällään kun äidit antaa parivuotiaan hypätä laiturilta veteen missä on maksimissaan vettä 40cm. Siinähän saa vaikka polvet tai selän rikki kun lapsi hyppää suorilla jaloilla. Vähän pitäisi olla järkeä ja antaa hypätä vähän syvempään kohtaan. Opettaisivat vaikka suihkun alla milloin kaasari laitetaan kiinni jos pelkäävät että vettä menee väärään henkeen.

  2. Taito T sanoo:

    Tuohon kyltti ku liukasta leikkiessä niin iskee pian päänsä laituriin ja tippuu tajuttomana järveen. Sitäkö tässä haetaan

  3. Teemu sanoo:

    Laittakaa ennemmin: ”Varokaa heikkoja jäitä”

  4. Nasu sanoo:

    Tollot ovat iät kaiket sukeltaneet pää edellä kiviin ja uppotukkeihin. Sallitaan heidän tehdä jatkossakin niin, sillä sehän on pelkkää evoluutiota. Etenkin jos hyppijät antavat etukäteen luvan lopettaa kärsimyksensä niskojen taittuessa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy