ÄKS

Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi Sammakkokankaaseen liittymisestä tehdyn kunnallisvalituksen

20.05.2017 06:00
Case Sammakkokangas on puhuttanut pitkin kevättä.
Äänekosken kaupunginhallituksen jätehuoltopäätöksestä tehty kunnallisvalitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen on hylätty. 

Valitus koskee kaupunginhallituksen 6. maaliskuuta tekemää päätöstä liittyä Sammakkokankaan osakkaaksi. Valituksessa vaadittiin, että kaupunginhallituksen päätös kumotaan ja hallinto-oikeus asettaa päätökselle täytäntöönpanokiellon, kunnes asia on käsitelty. Valituksen laatinut Raimo Poikonen on tehnyt kaupunginhallituksen päätöksestä aiemmin jo oikaisuvaatimuksen, joka on hylätty.

Kunnallisvalituksen perusteena nimettiin virheellinen päätöksentekomenettely, toimivallan ylitys, jätelain sekä kuntalain vastaisuus.

Ensi maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen listalla on kaupunginjohtajan ehdotus, että hallitus vie valtuuston päätettäväksi, että Äänekosken kaupunki siirtää kunnalle jätelaissa säädetyn jätteen vastaanoton, kuljetuksen ja käsittelyn, jätemaksujen laskutuksen ja jäteneuvonnan sekä näihin välittömästi liittyvät hallinnolliset tehtävät, joihin ei sisälly julkisen vallan käyttöä, Sammakkokangas Oy:lle.

Listan pykälä tässä

Vastaa käyttäjälle Muu maa mansikkaPeruuta vastaus

  1. Minna Kuusjärvi sanoo:

    Jos kaupunginjohtajan ehdotus menee läpi, tarkoittaako se sitä, että nykyiset ”roskakuskit” jäävät työttömäksi? Maaliskuun valtuuston kokouksessa sanottiin, että kaupunki voi järjestää itse jätteiden kuljetukset, yhtiöön liittyminen on ihan eri asia. Nyt tulee sellainen olo, että silloin on jo tällaista suunniteltu. Kauniilla puheilla saatiin valtuusto päättämään yhtiöön liittymisestä. Eikö pitäisi miettiä, millä saadaan työpaikkojen pysyminen paikkakunnalla varmistettua!

    1. Muu maa mansikka sanoo:

      Katsos kun täällä ei suosita paikallisia. Mitä siitä jos täällä jo asuvien tilanne huononee, kyllä niille jotain tukitöitä aina keksitään. Sen sijaan uusia asukkaita on saatava keinolla millä hyvänsä, ne virolaiset kuskithan saattaa erehtyä vaikka muuttamaan juuri Äänekoskelle. Tää on just semmoista uskonnollisvivahteista ulkokultaisuutta mitä täällä harrastetaan. Ei vaan voi ymmärtää, miten tommoinen joukkoaivopesu pystytään suorittamaan.

      Toinen juttu mitä en vieläkään käsitä oli se täällä aloittavan biokaasulaitoksen ukkelin roudaaminen maaliskuun valtuustokokoukseen. Miten se liittyi kuvioon, ei niitä biojätteitä toimita sinne sen paremmin Äänekoski kuin jäteyhtiökään, jos eivät tee käsittelystä halvinta tarjousta. Epäilen että penkkakompostointi tulee jatkossakin olemaan halvin vaihtoehto (vaikkakaan ei ympäristöystävällisin). Sen verran ovat rahanahneita nämä markkinaehtoisesti toimivat yritykset, vaikka nimessä lukisi kuinka eco tai bio.

  2. Tylyä touhua sanoo:

    Äänekosken jätteenkuljetusjärjestelmästä kuten muistakin jäteasioista päättää jatkossa Sydän-Suomen jätelautakunta, ei enää Äänekosken tekninen lautakunta. Jätelain mukaan jos on liitytty kuntien yhteiseen jäteyhtiöön, myös päätösvalta siirtyy yhteiseen jätelautakuntaan. Eli puheet kaupungin omasta päätösvallasta järjestää esim. kuljetukset ovat olleet täyttä soopaa.

    Käytännössä Äänekoskella tulee yhtiöittämisen myötä vaihtumaan jätteenkuljetusjärjestelmä eli yhtiö kilpailuttaa kotitalouksille yhden jätteenkuljetusyrityksen. Kyllä voi käydä niin, että kilpailutuksen voittaa esim. virolaiskuljettajilla miehitetty kuljetusyritys. Sydän-Suomen jätelautakunnassa ajetaan myös lietekuljetusten muuttamista kunnan järjestämäksi eli tämän toteutuessa saisimme edelleen lisää työttömiä lietekuljetusyrittäjiä. Mutta tätähän vihreät, vasemmisto ja osa keskustasta halusivat, sitä saa mitä tilaa.

    Riemastuttavaa on myös vertailla Sydän-Suomen jätelautakunnan ja Äänekosken kaupungin jätetaksoja. Äänekosken perusmaksut ovat huomattavan edulliset ja niillä on pystytty järjestämään täysin jätelain mukainen kunnallinen jätehuolto. Myös jätteen käsittely- ja kuljetusmaksut ovat Äänekoskella kilpailukykyiset Sydän-Suomen jätelautakunnan alueen maksuihin verrattuna. Mukavana yhtiöittämisen kylkiäisenä Äänekoskelle tulee uutena maksuna lietehuollon perusmaksu talouksille, jotka näitä palveluja tarvitsevat.

    Jäteyhtiöiden ulosmyyntiraja (jätteenkäsittelypalvelujen myynti muille kuin yhtiön omistajille) tullee nousemaan juuri valmisteilla olevan jätelain muutoksen myötä. Pysyväksi rajaksi on esitetty jopa 15 %:a nykyisen hankintalaissa olevan 5 %:n tilalle. Jäljelle ei jää siis enää ainoatakaan vähänkään järkevää syytä siirtää jätehuollon palvelutehtävät yhtölle (maksaa yli 300 t euroa) ja luopua jätehuollon sata prosenttisesta omasta päätösvallasta.

    1. Marko sanoo:

      Uuraisilla mm. nykyään maksetaan lietteenkäsittelymaksua vuosittain vaikkei säiliötä edes tyhjennetä.
      Kiitos kuuluu Sammakkokankaalle…

  3. Täsmäri sanoo:

    Ja hallinnolliset tehtävät joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä ts. viranomaistehtävät yhteiselle jätelautakunnalle. Miksi tämä oli jätetty esityksestä pois, koska näinhän tämä menee. Ei voi olla samaan aikaan yhtiössä ja jätehuollon päätösvalta oman kunnan teknisellä lautakunnalla. Onko tämä nyt tietämättömyyttä vai valtuuston harhauttamista jo toistamiseen?

  4. E.T. sanoo:

    Mitä hyvää tästä jäteyhtiömalliin siirtymisestä seuraa, millä ihmeellä se saatiin myytyä valtuustolle?

    Pitääkö joku hyvänä asiana esim. sitä, että yhtiön toiminta-alueella on pakkausjätteiden keräyspisteitä myös haja-asutusalueilla?Kyseinen keräystoiminta ei edes ole enää kuntien vastuulla, kaikki tällainen ylimääräinen palvelu nostaa suotta jätehuollon perusmaksuja. Sitä paitsi olemme jo kertaalleen maksaneet pakkauksen kierrätysmaksun (jolla Rinki rahoittaa toimintaansa) tuotteen hinnassa, joten jätehuollon perusmaksuun sisällytetty kierrätysmaksu aiheuttaa tuplarahastuksen. Taajamassa oleva talous maksaa myös saman suuruisen perusmaksun kuin haja-alueella oleva, vaikka ei siellä sijaitsevia jäteyhtiön keräyspisteitä käytä. Syrjässä sijaitsevia keräyspisteitä käytetään myös kaiken mahdollisen ylimääräisen jätteen (myös ympäristölle vaarallisen jätteen) dumppaukseen ja siivous rahoitetaan mistäpä muualta kuin perusmaksuista.

    Yhtiön toiminta-alueella on myös katsottu reiluksi, että taajamassa ja haja-alueella asuvat maksavat jätteenkuljetuksesta saman hinnan. En halua olla rahoittamassa pitkien kulkumatkojen päässä sijaitsevien kiinteistöjen jätteenkuljetusta!

    Kuinka moni äänekoskelainen ilahtuu neljästä yhtiön Saarijärven toimistossa istuvasta palveluneuvojasta ja mahdollisesti vielä sieltäkin ulkoistetusta laskutuspalvelusta? Luulen, että vielä nykyäänkin moni kuntalainen ja mökkiläinen olisi mielellään hoitanut asioinnin kasvotusten Äänekoskella.

    Mutta tosiaan se Sammakkokangas-lehti kerran vuodessa… Ehkä se oli ratkaiseva tekijä!

  5. Äänestystä kerrakseen sanoo:

    Kai niitten on pakko äänestää puolesta, kun kerta suuressa viisaudessaan päättivät jo ostaa osakkeet. Mitä jos tämä ei meniskään läpi valtuustossa? Oltaispahan kuitenkin ylpeesti yhtiön omistajia!!

  6. oO sanoo:

    Ihmiset voi käydä lukemassa mitä kukakin äänesti ja tulevaisuudessa nähdään ketkä näistä asiaa ajavista puolueista istuu hallitus paikoilla sammakkokankaassa.

  7. Raimo Poikonen sanoo:

    Näin tässä jäteasiassa sitten kävi, mutta tulipahan yritettyä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy