ÄKS

Hän on Äänekosken ensimmäinen Avolava-voittaja! – katso video voittajan julkistamisesta

30.04.2016 12:28 (muokattu 30.04.2016 12:44)
Äänekosken ensimmäinen talent-tyyppinen kisailu on tullut päätökseen. Voittajaksi selviytyi laulajan taitojaan esitellyt Rossi.

 

Perjantaina 29. huhtikuuta käytiin ankara kisa Avovala-voittajan tittelistä. Finaaliin päätyneet Rossi, Elli-Ria, Emmi-Inkeri ja Heikki Multanen viihdyttivät kisaten 500 euron palkinnosta ja keikasta ÄKSRockin lavalla.

Viimeisenä esiintynyt Rossi sai lavaesiintymisellään ja biisivalinnoillaan ihmiset puolelleen ja vei voiton kotiin.

Päätuomarina toiminut festaripromoottori Jonne Lehtonen palkitsi myös toiseksi eniten yleisöääniä saaneen Elli-Rian kahdella lipulla järjestämilleen festareille. Laulajakaunotar saa itse valita ottaako suunnaksi Laukaan Satama-festivaalit vai kenties John Smith-festarit.

Järjestäjät Jore Sohlman ja Teppo Seppänen olivat kisan kokonaisuuteen erittäin tyytyväisiä ja pohtivat jo mahdollisuutta järjestää kisa ensi vuonna uudelleen.

ÄKS onnittelee voittajaa! Ja toivoo samalla näkevänsä jokaisen finalistin jonain päivänä uudelleen lavalla.

Elli-Ria

Elli-Ria

Heikki Multanen

Heikki Multanen

Emmi-Inkeri

Emmi-Inkeri

Vastaa

  1. Tepe sanoo:

    Paras voitti!! Onnea Rossi!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy