ÄKS

Hankintaohjelma palautettiin uudelleen valmisteluun

16.09.2019 19:30
Kaupungin hankintaohjelma ei mennyt valtuustossa läpi. Hankintaohjelma palautettiin uudelleen valmisteluun ja lausuntokierrokselle valtuuston yksimielisellä päätöksellä. 

 

Talouspalvelut on laatinut hankintaohjelman, joka on yksi Äänekosken kaupunginvaltuustossa joulukuussa vuonna 2015 hyväksytyn ja 1.1.2016 voimaan tulleen kaupunkistrategian perusteella laadittavista tukipalveluohjelmista.

Hankintaohjelma on päivitys vuosille 2014-2017 laadittuun hankintaohjelmaan ja tulisi voimaan valtuustokausina 2019-2023. Hankintaoh- jelmalla pyritään luomaan yhtenäinen perusta kaupungin hankintatoiminnan johtamis- ja ohjaus- sekä kehittämistoimenpiteille. Ohjelmassa määritetään myös ne osa-alueet ja toimenpiteet, joihin hankintatoiminnan kehittämisessä lähivuosina keskitytään. Hankintaohjelman avulla pyritään paremmin tunnistamaan ja määrittelemään hankintatarpeita ja hankintoihin liittyviä mahdollisuuksia sekä hahmottamaan hankintojen koko elinkaari.

Hankintaohjema puhutti, myös sen suhteen, ettei sen valmisteluun oltu kysytty paikallisen yrittäjäjärjestön kantaa. 

– Elinvoimayksikön tekemän kyselyn mukaan yrittäjät kritisoivat juuri kaupungin hankintaosaamista, Tommi Lunttila (kok) muistutti. 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy