ÄKS

Harakka avasi kampanjansa – Café Anna pullisteli

20.10.2013 14:07
Timo Harakka avasi eurovaalikampanjansa.

Istumapaikkoja ei riittänyt Café Annassa kaikille, kun Timo Harakka avasi eurovaalikampanjansa sunnuntaina puoliltapäivin. Helsingissä pitkään asunutta ex-markkamäkeläistä tv-julkkista tultiin tapaamaan Muuramesta ja Pihtiputaalta saakka.

Harakka, 50, on Äänekosken Työväenyhdistyksen esitys SDP:n eurovaaliehdokkaaksi. SDP päättää ehdokkaista joulukuun taitteessa. Harakka on lähdössä ehdokkaaksi sitoutumattomana demarina.

Äänekoskella syntynyt Harakka on viime vuosina tehnyt paluuta juurilleen toimimalla muun muassa ÄKSän hallituksen puheenjohtajana. Kampajansa vuoksi Harakka on luopunut puheenjohtajuudestaan ja ÄKSän osakkeista.

Harakka toivoo kannatusta yli puoluerajojen, mutta Cafá Annassa ei ainakaan nähty politiikan aktiiveja muista kuin demareista.

_DSF6127Lyhyessä puheenvuorossaan Harakka kertoi suhteestaan syntymäkaupunkiinsa. Nuoruusvuodet opettivat Harakkaa ymmärtämään metsäteollisuuden merkitystä. Suvaitsevaisuutta Harakka – ja koko Äänekoski – oppi 70-luvun puolivälissä, kun Huima toi kaupunkiin ensimmäisen tummaihoisen koripalloilijansa.

Harakka on toiminut vielä 90-luvulla politiikassa vihreänä. Taloustoimittajana tunnettu Harakka korosti, että tärkeä syy politiikkaan paluuseen löytyy eurokriisistä.

Mitä mieltä Timosta?

ÄKS kysyi muutamilta kahvilaan tulleilta kuulijoilta mielipiteitä Harakan ehdokkuudesta. Mukaan ei huolittu nykyisiä valtuutettuja.

JORMA PAAJANEN: Varmaan piristävä vaikutus koko kylälle ja demareillekin, että tällainen ehdokas on. Itseäni kiinnostaa Harakan suhtautuminen teollisuuteen. Välttämättä kaikki eivät ole ihan perillä siitä, miten rikkidirektiivit ja muut vaikuttaa täällä maakunnissa raskaaseen teollisuuteen. Vaikuttaa siltä, että Harakka on näistä asioista ihan hyvin perillä.

ANNIKKI KARVONEN: On oikein hieno asia äänekoskelaisena ja entisenä tuttuna, että saatiin Timo ehdokkaaksi. Omat ajatukseni ovat hyvin samansuuntaiset kuin Timon puheessa. Kiinnitin huomiota siinä erityisesti Kreikan kohtaloon. Meidän pitäisi ymmärtää paremmin se, että siellä ihmisiä kurjistetaan liikaa. Kaikesta huolimatta meidän pitäisi olla mukana niissä tukipaketeissa.

PIRKKO-LIISA LUKKARINEN: Timo on luotettava, tietävä, kansainvälinen ja kielitaitoinen ehdokas – muun muassa. Kirjallisesti ja suullisesti erittäin pätevä, saa sanottua asiansa ja tietää, mistä puhuu.

_DSF6133

TUULA HOKKANEN: Kyllähän Timo on hyvä ehdokas. Jotenkin tuntuu, että Timo on tavallisen ihmisen puolella. Europarlamentissa pitäis olla enemmän sellaisia ehdokkaita, jotka pitäis meidän eläkeläistenkin puolia.

ERKKI HOKKANEN: En muuten tunne Timoa paremmin, mutta ainakin, mitä olen telkkarissa nähnyt poliittisia juttuja, niin aika hyvä toimittaja hän on. Uskoisin, että pärjää siellä EU-asioissakin. Suomen etua siellä Euroopassa pitäis valvoa paremmin, mitä tähän mennessä on valvottu. Suomen asioiden hoitaminen kuuluu vähän eduskunnalle ja hallituksellekin, ei niin, että EU määrää kaiken.

KEIJO HAAVISTO: Mielenkiintoinen ehdokas, varmaan julkisuuden takia saa hyvin ääniäkin. Kun en miestä paremmin tunne, niin täytyy tässä vielä mietiskellä, mitä tuleman pitää. Vanhana poliitikkona minua kiinnostaa se, miten vahvat suhteet hänellä on puolueeseen. Puolueen äänen pitäisi kuuluafyj eteenkinpäin. Mutta eiköhän se tässä selviä, en sitä epäile. Olen todennäköisesti jollain tavalla mukana Timon kampanjassa.

EINO PAJUNEN: Ei parempaa ehdokasta olisi tältä seudulta voinut löytyä. Timo on naapurin poikia vielä, ja ollaan muutenkin oltu läheisessä yhteydessä. Se ei haittaa mitään, että kyseessä on entinen vihreä. Vanhoja vihreitä me kaikki ollaan ja tullaan, kun ollaan maassa.

JARKKO SALO: Onhan se mukavaa, että on oman kylän poika ehdokkaana. Ei tässä oikeastaan muita perusteluita tarvita.

TEKSTI: TERHO VUORINEN

KUVAT: MAX STEFFANSSON

Vastaa käyttäjälle Yli rajojenPeruuta vastaus

  1. Yli rajojen sanoo:

    Jos Eino Pajunen sanoo noin, en voi kun yhtyä mielipiteeseen!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy