ÄKS

Hei me mennään naimisiin!

04.08.2018 12:33
Tarja Pullinen ja Janne Hyytiäinen tahtovat toisensa. Hääjuhlista rakennetaan rennot, ilman hääleikkejä.
Tarja Pullisen ja Janne Hyytiäisen hääjärjestelyt ovat sujuneet ilman stressiä. Kypsällä iällä ei jaksa viilata pilkkua, tärkeintä on, että häitä juhlitaan rennokkaissa merkeissä. 

 

Tarkempi tutustuminen alkoi Facebookin välityksellä. Uteliaisuudella ja yhteisellä koiraharrastuksella oli myös tarinaan oma lukunsa. Tällä hetkellä pariskunnalla on vain kissa, mutta koirakuume on melkoinen. 

  Vauvakuumetta ei tällä iällä enää tarvitse potea, Tarja nauraa. 

Janne oli pyytänyt Tarjaa Facebook -kaverikseen jo vuosia sitten. Tuntemusta toiseen oli lähinnä koiraharrastuksen kautta. Tarja hyväksyi kaveripyynnön. Parturiin tullut Jannen työkaveri ihmetteli ääneen Jannen sivuilleen laittamaa päivitystä. 

– Uusi vuosi ja uudet kujeet sekä muutto Äänekoskelle. Näin olin kirjoittanut, Janne muistelee. 

Tarjan uteliaisuus johti siihen, että kohta kumisee Suolahden kirkon hääkellot. 

– Laitoin Jannelle viestiä, kysyen mitä on tapahtunut, Tarja sanoo. 

Jannen parisuhdestatus muuttui naimissa olevasta eronneeksi. Siitä se tarina sitten alkoi. Puolen vuoden päästä vietettiin kihlajaisia, ja nyt lähes kolme vuotta myöhemmin, häitä. 

AVIOLIITTO on Tarjalle kolmas, Jannelle toinen. Vihkipappi Elina Tourunenkin jo ennätti kysymään miksi naimisiin? 

– Rakkaudesta tietenkin. Muut eivät määrittele elämäämme, vaan toimimme aivan omien arvojemme mukaisesti. Kun lapset hyväksyy liittomme, se on meille tärkeintä, pariskunta sanoo toisiinsa ponnekkaasti. 

Suhteesta ei ole puuttunut romantiikkaa. Janne järjestää mielellään yllätyksiä ja onnistuu niissä, vaikka Tarja sanookin jo osaavansa lukea Jannen ajatuksia. 

– Jannen muuttotalkoiden jälkeen, olin aivan puhki poikki muuttolaatikoiden keskellä ja ihmettelin, miksi Janne panttasi nukkumaanmenoa. Tasan kello 24, hän sitten tuli shampanjan ja sormuksen kanssa, polvistui ja mitäpä sitä muuta sanoa, kuin että kyllä, tietenkin! Se oli kyllä elämäni romanttisin hetki, Tarja muistelee. 

HÄIHIN on valmistauduttu huolella, mutta moni asia on vielä vaiheessa. Hääpari ei kuitenkaan stressaa, sillä ovat huomanneet, että asiat tuppaavat järjestymään – tavalla tai toisella. Häävalmistelut alkoivat jo huhtikuussa, kun pari ilmoittautui Kuntokeskuksen häädieettiohjelmaan. Parin personal trainerina ylimääräisiä kiloja on karistellut Sini Pirkkalainen. 

– Olemme huhkineet salilla ja ruokavaliosta on kerma ja herkut hävinneet, siinä missä rasvakin kehosta, Tarja kertoo ja sanoo saaneensa elämäntapamuutoksella myös päiviin jaksamista ja puhtia. 

Häät vietetään Suolahden Wanhalla Asemalla 80 kutsuvieraan kesken. Tarjalla on suuri suku, Jannella pieni, ystäväjoukko on laaja, joten karsintaa oli tehtävä. 

– Se oli melkein silmät kiinni ja menoksi -meininkiä. Tila asettaa vaatimuksia, nyt mietimme, mihin ihmeeseen saamme hääbändin mahtumaan, Janne nauraa. 

Tanssijalalle vauhtia antaa Reijo Kuukkasen bändi, Camparit. 

– Reijo sävelsi ja sanoitti meille oman häävalssin. Tämä oli aivan upea ja unohtumaton lahja, Janne huokaa. 

Hääjuhliin tilataan kaikki mahdollinen omalta paikkakunnalta, Jannen hopeanharmaata sakettia ja palvattua possua lukuunottamatta. Tarjan yksinkertaisen tyylikkään luomuksen loihtii äänekoskelainen ompelija Katri Paananen. 

– Vaikka olen hörsyvä luonne, niin puvusta tulee hillitty, Tarja sanoo. 

Tarjan luottoystävät vuosikymmenten takaa, René Vilen ja Martti Uotila loihtivat meikin ja kampauksen. 

– He tuntevat minut kuin omat taskunsa, joten annan heille vapaat kädet, Tarja sanoo. 

Ravintola Keitele vastaa menusta ja tarjoilusta. Tiituspohjan palvaamosta saliin tuodaan kokonainen possu. 

– Haluan oikean ja perinteisen mansikkakakun, ja sellaisen myös saan, Tarja lisää. 

Hääjuhlan väriteemana kulkee harmaan ja hopean sävyt. 

– Me kun ollaan näin harmaita ja vanhoja, niin sopii meille, Tarja höräyttää. 

HÄÄJUHLASSA moni asia menee todella perinteisten kaavojen mukaan. Häämarssina Erkki Melartinin Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta. Kirkosta juhlapaikalle kopotellaan upean mustan friisiläisorin vetämillä komeilla vaunuilla. Bestmanin virkaa hoitaa Jannen poika Aaro. Tarjalla on kaasoja viisi. 

– Mitään leikkejä tai sukkanauhan purentaa ei häissämme ole. Pääasia on, että vieraat viihtyvät rennossa juhlassamme, tuleva aviopari huokaa onnellisena. 

Vastaa

  1. vai niin... sanoo:

    ”Se on vain, vain RAKKAUS…

    *Onnea ja hyvää elämää*

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy