Hietaman Superlauantaissa on puuhaa koko perheelle 


Hietamalla laitetaan pystyyn lauantaina oikea Superlauantai.

 

Syyskuu polkaistaan käyntiin Hietamalla suuren tapahtuman voimin. Superlauantai on esimerkki yhteistyön voimasta.

– Järjestelyissä ovat mukana kylätoimikunta, koulun henkilökunta, huoltajat, nuorisoseura ja Äänekosken 4H:n Landebuusti-hankkeen hietamalaiset nuoret. Yhteistyö ja osallistuminen synnyttää kylälle supervoimia, joita ovat aktiivisuus, uudistumishalu ja sinnikkyys. Kylän vahvuus on asukkaan tunne siitä, että hän on osa yhteisöä ja perinnettä kuten itsekin tunnen olevani kylätoimintaan osallistuessani, Minna Tuikka sanoo.

Heti aamusta pääsee tutustumaan frisbeegolifin saloihin opastuksen kera. Nuorisoseuran pihalla on näytteillä bensiiniä ja dieseliä syöviä autoja ja traktoreita sekä kauralla kulkevia poneja. Koululla pelataan kuplafutista, temppuillaan temppuradalla, keppihevostellaan, tutustutaan valokuva- ja kierrätysnäyttelyyn ja myös museoluokka pitää oveaan auki. 

Hietaman superlauantai tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa kylän elämään. Maksuton ohjelma alkaa klo 9 koululla ja nuorisoseurantalon pihamaalla. Tarjolla on tekemistä sisällä ja ulkona kaikenikäisille: kuplafutista, keppihevosrata, temppurata pienimmille, poni sekä kaksi frisbeegolfkurssia ja arpajaiset. Esillä on traktoreita ja museoautoja, kierrätysaiheinen näyttely ja valokuvanäyttely Hietaman historiasta ja nykyhetkestä. Samalla on tilaisuus muistella omia kouluaikoja, sillä vanhan koulun museoluokassa on avoimet ovet. Perinteiset urheilukisat alkavat seurantalolla klo 13 ja illalla nuoret järjestävät diskon klo 18 – 21 seurantalolla. Kahviot ovat käytettävissä tapahtuman ajan. 

Superlauantain järjestelyistä vastaa kylätoimikunta, nuorisoseura, Äänekosken 4H Landebuusti -hanke sekä koulu. 

Hietaman Superlauantai 

koululla ja nuorisoseurantalolla lauantaina 1.9. klo 9-13

seurantalolla urheilukisat klo 13-15

seurantalon disko klo 18-21

Vastaa