ÄKS

Hirvaskankaasta suuri logistiikka-alan keskittymä?

19.04.2018 15:07

Äänekosken kaupunki suunnittelee hakevansa Keski-Suomen liitosta kehittämisrahaa, jolla Hirvaskankaan alueesta ja sen ympäristöstä kehitettäisiin iso logistinen keskittymä.

 

Pitkällä aikavälillä kehittämishankkeen uskotaan luovan alueelle jopa 25 yrityksen ja 70-80 uuden työpaikan verkoston.

Hirvaskankaan alue on yksi Suomen tunnetuimpia risteysalueita ja siihen on aiemmin ajateltu perustettavaksi kaupallista keskittymää. Kaavavalituksien kautta alueen kehittäminen on ollut vuosikausia jäissä, mutta nyt kiinnostus on herännyt uudelleen. Tällä kertaa teollisuuden ja nimenomaan logistiikan puolelta.

– Hankkeen aikana on tarkoitus rakentaa useamman yrityksen uudenlainen verkosto raskaan kaluston korjaus-, huolto- ja varaosamyyntitoimintaan. Lisäksi hankkeessa kartoitetaan toimijat kuljettajien hyvinvointi- ja majoituspalveluiden tarjoamiseen. Hankkeen aikana selvitetään lähialueen ratapihojen lastaus- ja purkuedellytykset tavaroiden kuljettamiseksi rautatiellä sekä varastointi- ja terminaalitilojen, polttoainejakelun (sähkön-, kaasun- ja maakaasun) tarve ja mahdollisuudet, kaupunginhallituksen esityslistassa kerrotaan.

Hankkeen kesto on ainoastaan kymmenen kuukautta, eli tuloksia halutaan nopeasti. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 100.000 euroa, josta Äänekosken kaupungin omarahoitusosuus on 50 prosenttia

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 23. huhtikuuta. Lue koko esityslista tästä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy