ÄKS

Hirven remontti starttaa helmikuussa – hotellin johtajakin meni vaihtoon

04.02.2016 12:33 (muokattu 04.02.2016 12:35)
Tältä näyttää Htelli Hirven ravintolasali tällä hetkellä.
Legendaarisen Hotelli Hirven remontti alkaa helmikuun puolessa välissä. 

 

Hotelli Hirvi hakee myös uutta hotellin johtajaa. Syksyllä pestissä aloittanut Susanne Saari on jäänyt pois johtajan pallilta. ÄKSän saamien tietojen mukaan Saaren työsuhdetta ei jatkettu koeajan jälkeen.
– Ei tähän liity mitään dramatiikkaa, tällaista sattuu. Uuden johtajan rekrytointi ei aiheuta viivästyksiä suunnitelmiin, Hirven omistavan Avainhotellit Oy:n  edustaja Esko Horelli kertoo.

Haussa on yhä myös ravintola-yrittäjä, joka ottaisi vastuulleen hotellin yhteydessä toimivan ravintolan.
– Kiinnostusta on ollut, mutta vielä ei olla päästy asiassa eteenpäin, Horelli kertoo.

Hotellin yhteydessä toimineet Ravintola Hirven Talli ja Ravintola Voodoo lopettivat toimintansa vuoden lopussa. Entisen yökerhon tiloihin on jo löydetty uusi asukas: elokuvateatteri Kinomikko. Kinomikko remontoi tilaan kahden salin elokuvateatterin.
– Ravintolan ja elokuvateatterin remontti alkaa parin viikon sisällä, Horelli kertoo.

Suunnitelmissa on, että koko rakennus remontoidaan ja uudistetaan vaihe vaiheelta kahden vuoden aikana.

Aiemmin:
Hotelli Hirvi palaa alkuperäiseen kuosiin

 

Vastaa

  1. Tepa sanoo:

    Toivottavasti olisi ruokaravintola, eikä joku kaljakuppila!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy