ÄKS

Hirvet ovat jälleen liikekannalla

24.09.2017 06:00
Hirvenmetsästys on jokasyksyinen juttu. Kuva Keijo Korhonen
Syksy ja metsästyskauden alkaminen lokakuun puolivälissä nostavat hirvieläinonnettomuuksien riskiä liikenteessä. Tilastollisesti vuoden synkin hirvikolariaika on nyt käsillä. Paras keino välttää onnettomuus on laskea tilannenopeutta. 

 

Hirvivaroitusmerkki on syytä ottaa aina tosissaan. Merkki kertoo liikenteessä siitä, että kyseisellä tieosuudella on tavallista suurempi riski kohdata satoja kiloja painava eläin. Merkit on sijoiteltu hirvieläinten yleisille kulkureiteille yhteistyössä metsästäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. On kuitenkin muistettava, että hirven voi kohdata Suomessa melkeinpä missä tahansa – jopa kaupunkialueilla.

– Merkit kertovat suurentuneesta riskistä, mutta koska hirvet eivät osaa niitä tulkita, voi sarvipää tulla vastaan muuallakin, liikenneturvallisuusinsinööri Anne-Maria Pesonen ELY-keskuksesta korostaa.

Maalaisjärki käyttöön liikenteessä

Syksyn huonontuneista sää- ja näkyvyysolosuhteista johtuen tien päällä on syytä muutoinkin olla tavallista valppaampi. Väsyneenä auton rattiin hyppäämistä tulee välttää. Vaikka rattiin ei nukahtaisikaan, väsymys heikentää huomiokykyä ja reaktioaika sitä kautta pitenee.

– Etenkin hirvivaroitusalueella nopeuden alentaminen on paikallaan. Se antaa pelivaraa. Hämärällä, pimeässä tai sumussa se on erityisen tärkeää, Pesonen jatkaa.

Vastaa

  1. Olavi sanoo:

    Aika harva pudottaa nopeuttaan hirvimerkin jälkeen ja yleensä kaikkien muidenkin merkkien kohdalla!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy