ÄKS

Huima petrasi viikossa paljon – JBA silti yhä selvästi kovempi

17.09.2017 19:39

Huima–JBA 100–66 (23–13, 53–29, 75–46)

Työväen Urheiluliiton koripallon mestaruusturnaus meni tänä vuonna Jyväskylä Basketball Academylle. Mikko Tupamäen valmentama, koriksen A-divarikauteen valmistautuva JBA voitti isäntä-Huiman viikko sitten harjoituspelissä ja nyt uudestaan TUL-finaalissa.

B-divariin keväällä nousseen Huiman vinkkelistä positiivista asiassa oli se, että harjoituspelissä tukkaan tuli 48 pistettä (48–96), mutta nyt enää 34 pistettä. Isoin syy tuloksen kohentumiseen oli siinä, ettei joukkue masentunut ensimmäisestä selkäsaunasta vaan tuli heti seuraaviin treeneihin ensistä motivoituneempana.

– Nyt peli oli ajoittain jo hyvää. Mutta koko 40 minuuttia meidän taso ei JBA:ta vastaan millään riitä, joukkueen apuvalmentaja Jarmo Räisänen kertoi ja kehui vastustajaa.

– JBA pystyy pitämään paketin kasassa koko pelin. He löysivät heikkoutemme ja rankaisivat niistä armotta.

Joni Pohjonen oli hankala pideltävä jyväskyläläisille.

NAAPURISEURASSA Huima ja sen pelaajat tunnetaan. Korin tekemiseen vaadittiinkin kovaa osaamista, ja tällä kertaa sellaista osoittivat lähinnä vain Joni Pohjonen (23) ja Sami Mäntymaa (20).

Nuoren Pohjosen potentiaali pelaajana on pistänyt myös Tupamäen silmään. JBA-valmentaja uskoo B-divariin täksi kaudeksi nousseen Huiman onnistuvan vastaamaan uusiin haasteisiin.

– Joukkueessa on hyviä, nuoria poikia ja muutama kokeneempi. Hyvä siitä tulee, Tupamäki arvioi.

Markus Santa tuo tärkeää kokemusta Huiman paitaan.

YKSI hieman kokeneempi pelimies Huimassa on tuore paluumuuttaja Markus Santa. 188-senttinen takamies pelasi Huiman A-divarijoukkueessa pienessä roolissa kaudet 2009–2013 ennen kuin muutti Tampereelle. Ura jatkui kolme seuraavaa kautta Raholan Pyrkivässä. Sannan aikana RaPy pelasi yhden kokonaisen kauden B-divaria, jolloin pistekeskiarvo oli 7,7.

JBA-pelissä Santa todisti, että hänestä on Huimallekin yhä hyötyä: kuusi pistettä, kolme syöttöä ja joukkueen paras plus/miinus lukema –1.

– Make oli iso plussa tänä viikonloppuna, Räisänen vahvisti.

Naapurusten vääntö oli välillä fyysisesti kovaa. JBA-pelaajien kiusana Atte Jämsen (vas.) ja Jiri Soppi (kesk.).

LAUANTAISESSA välierässä Huima kaatoi oman tasonsa joukkueen eli B-divarissa myös pelaavan Hyvinkään Pontevan niukasti 62–61 (20–26). Tuossa pelissä Huiman tehokkaimmat olivat Mäntymaa (19), Otto Jämsen (12) ja Pena Ranta (10).

Ranta ei pelannut finaalissa. Päävalmentaja Juha Steniä ei nähty Liikuntatalolla koko viikonloppuna, sillä Stenin perheeseen syntyi juuri turnauksen alla esikoinen.

Huiman tilastot

HyPoa vastaan: Joonas Makkonen 0/1, Pena Ranta 10/2, Joona Lasarov 3/0, Kasperi Häkkinen 0/2, Markus Santa 6/6/4 s, Sami Mäntymaa 19/11, Roni Hyvärinen 4/3, Otto Jämsen 12/5, Joni Pohjonen 8/4.

JBA:ta vastaan: Makkonen 2/0/3 s, Santtu Koivunen 0/3, Häkkinen 2/0, Atte Jämsen 2/4, Santa 6/1/3 s, Aden Kariuki 0/1, Mäntymaa 20/3, Hyvärinen 4/3, Otto Jämsen 5/1/3 s, Jiri Soppi 2/4/4 s, Pohjonen 23/8/3 r.

JBA:n tehokkaimmat finaalissa: Kankaanpää 16/3, Chukuwuma 14/7, Juvonen 14/5, Peltonen 14/3, Marttinen 12/8, Lehtonen 11/2.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy