ÄKS

Huima rallatteli PuHun nurin Vantaalla

09.12.2018 20:30
Markus Santa tyhjensi vastustajan taskut neljä kertaa ja viimeisteli siinä sivussa 13 pistettä. (arkistokuva)

Murheellisen alkukauden jälkeen Huiman miesten pursi on tehnyt täyskäännöksen. Seitsemän perättäisen tappion jälkeen äänekoskelaiset nappasivat jo kolmannen voittonsa putkeen, kun PuHu juniorit kaatui Vantaalla selkein 62–98 (14–25, 15–22, 17–21, 16–30).

– Oli kyllä hieno peli jätkiltä! Pelattiin harvinaisen ehjä ja tasapainoinen ottelu. Ei voi muuta kuin hattua nostaa, Huiman päävalmentaja Pena Ranta iloitsi.

Huima oli ottelussa kuskin paikalla heti alusta lähtien, eikä PuHu johtanut ottelua missään vaiheessa. Jo ensimmäisen jakson loppuun Äänekoskelaiset iskivät turvallisen 11 pisteen kaulan. Vierasjoukkue onnistui kasvattamaan johtoaan läpi ottelu, eikä voittajasta ollut missään vaiheessa mitään epäselvää.

– Hyökkäyspäässä löytyi hyviä onnistujia, mutta ennen kaikkea puolustuspäässä ja levypalloissa kaikki joukkueen pelaajat täyttivät ruutunsa erinomaisesti. Tämä oli loistava osoitus joukkueelle, että meidän tekeminen riittää tässä oikein hyvin, Ranta kertoi.

Ranta pääsi sunnuntaina peluuttamaan koko kokoonpanoaan tasaisesti. Tehokkaimmat hyökkäyspäässä olivat Tuomas Viertola (27/4//4 syöttöä), Johannes Lasaroff (20/2) ja Jukka Ohtonen (19/6). 

Erityiskehut Rannalta sai Markus Santa, joka kunnostautui pelinteossa ja puolustuksessa. Santa jakoi neljä pisteen ja seitsemän levypallon lisäksi peräti yhdeksän koriin johtanutta syöttöä. Mainitsemisen arvoinen on tottakai myös piste-ennätyksensä tehtaillut Veeti Jämsen (15/1). 

Ranna mukaan Huima painaa nyt viikon täysillä hommia salissa. Sen jälkeen on vuorossa syyskauden päättävä kotiottelu JyWeä vastaan tulevana sunnuntaina kello 17:00 Liikuntatalolla. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy