ÄKS

Huimalle kirvelevä tappio ToPo:n vieraana

25.10.2014 21:21
Kaisa Kuisma pelasi parhaan ottelunsa Huiman paidassa. (arkistokuva)

Naisten Korisliiga jatkui Äänekosken Huiman osalta lauantaina Helsingissä, jossa vastaan asettui Torpan Pojat. Kauden alla niukan voiton yhdestä sarjan suosikeista ottanut Huima oli jälleen pitkään voiton syrjässä kiinni, mutta lopulta ToPo korjasi pisteet lukemin 87–84 (15–15, 23–20, 22–33, 27–16).

Ottelu oli alusta alkaen tasaista vääntöä. Ensimmäisellä puoliajalla johtoasema vaihteli puolelta toiselle, eikä kumpikaan joukkue onnistunut kuromaan yli viiden pisteen kaulaa vastustajaansa.

Kolmannella jaksolla Huima alkoi saada hieman paremmin ottelun hallintaansa. Neljänneksen puolivälissä äänekoskelaiset veivät Riina Kärkkäisen johdolla kolmen minuutin jakson 15–2 ja nousivat 12 pisteen johtoon.

Päätösjaksolla kotijoukkue ryhdistäytyi ja tuli nopeasti Huiman kantaan kiinni. Johtoasema pysyi kuitenkin sitkeästi Mervi Nurmen suojattien hallussa. Vajaa viisi minuuttia ennen loppua Kaisa Kuisma kasvatti kolmosella kaulan jälleen kuuteen pisteeseen ja kaikki näytti hyvältä.

Tämän jälkeen tiukasti huimalaisten pysynyt Dionne Pounds otti joukkueensa reppuselkään ja kantoi sen voittajaksi. Pounds teki viimeisellä vitosella 10 pistettä, kun tuota ennen kasassa oli ollut vain kuusi pistettä.

Pounds vei ToPo:n vaparillaan 85–83 johtoon, kun ottelua oli jäljellä 43 sekuntia. Huima sai vielä tilaisuutensa tasoittaa, sillä KK Houser pääsi vapaaheittoviivalle 10 sekuntia ennen päätössummeria. Toinen vapaaheitto lipsahti ohi ja samalla taistelu voitosta oli ohi.

Kahdeksan pelaajan voimin matkassa ollut Huima vakuutti tasaisuudellaan, sillä Camilla Grönberg (10/4), Kärkkäinen (10/1), Noora Lakaniemi (12/2), Chan Harris (12/14), Kuisma (14/2) ja Houser (16/2) tehtailivat vähintään kymmenen pistettä. Loppuhetkillä suihkuun joutunut Kenya Robinsonkin saldosi kahdeksan pistettä ja yhdeksän levypalloa.

Äänekoskelaiset ovat kolmen tappion myötä valahtaneet Naisten Korisliigan peränpitäjiksi yhdessä Forssan Alun kanssa. Huima yrittää voittotilinsä kasvattamista seuraavan kerran 1.11. kotisalissaan Tampereen Pyrinnön kustannuksella.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy