ÄKS

Huiman 115-juhlissa kiitettiin seuratoimijoita – juhla jatkui Leifin tahtiin

10.10.2019 19:32
115-vuotias Huima liikuttaa isoa joukkoa.
Keski-Suomen vanhin urheiluseura, Äänekosken Huima, täytti 115 vuotta. Syntymäpäivää juhlistettiin konsertilla.

 

115-vuotiaalla seuralla on 1200 jäsentä ja yhdeksän jaostoa. Seuran puheenjohtaja Markku Auvinen kiitti  juhlapuheessaan Pankkari Areenalla yhteistyökumppaneita, seuratoimijoita ja talkoolaisia.

Huimassa jalkapallon harrastajia on yli neljäsataa, koripalloilijoita 200, hiihtäjiä 50.

– Naisjaosto, voimailu ja paini voivat myös hyvin. Tärkeä rooli on myös järjestysmiesjaostolla, Auvinen kertoi.

Auvinen sanoi, että seuran on hyvä katsoa tulevaisuuteen.

– Toiminnassa mukana on valtava joukko lapsia ja nuoria, tämä kertoo siitä, että toiminta on turvattu eteenpäin. Tarjoamme laadukasta ja turvallista liikuntaharrastusta, ja tässä tärkeässä roolissa ovat ohjaajat, toimihenkilöt sekä lasten vanhemmat.

Auvinen kiitteli myös yhteistyökumppaniaan Äänekosken kaupunkia.

– Kaupunki on satsannut erinomaisesti liikuntapaikkaverkkoon, Auvinen sanoi.

Ilta jatkui Leif Lindemanin, hänen tyttärensä Mirellan ja orkesterinsa Amoren tahtiin.

Huiman puheenjohtaja Markku Auvinen kertoi seuran voivan hyvin.

Junioriharrastajissa on näkyy seuran tulevaisuus.

Leif Lindeman on harrastanut nuorempana painia Huiman trikoissa.

 

 

 

Vastaa

  1. Avo Huuskonen sanoo:

    Onnea ja pitkää seuraavaa sataa vuotta perinteikkäälle ja sydäntä lähellä olevalle seuralle joka on antanut munkin matkalle hyvät eväät. t, Avo

  2. salli albatros sanoo:

    Hyvä konsertti. Tavalliselle kengänkuluttajalle tarjoiltiin kahvia ja OHUT pullaviipale. Kakut oli jo syöneet herrat ja narrit.
    Pelotti niissä portaissa kun nousi Leiffiä katselemmaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy