ÄKS

Huiman naisten ex-joukkueenjohtaja Tarja Pullinen: ”Se oli sit siinä.”

20.03.2018 06:00
Kuvituskuva.

Saatuani sähköpostin, jossa minut irtisanottiin sen vuoksi, että olisi pitänyt suostua ottamaan tehtäviä vastaan, joita en olisi ehtinyt/osannut hoitaa, ja joista olin kieltäytynyt jo kauden alussa ilmoittaen tekeväni ne, mitä olen siihenkin asti tehnyt.

Minusta on järkevämpää jakaa hommia kuin kuormittaa yhtä tekijää liikaa, mutta näin saatiin näyttämään etten tee riittävästi ja sain vaihtoehdot ottaa lisähommia tai minut vaihdetaan. Kysyin koriksen puheenjohtajalta, että jos pelaajilla ei ole halua minua vaihtaa, jatkan. Hän vastasi, että tämä on hänen sekä pelaajien toive. Väkisinkään kun ei voi jatkaa, niin tokihan lopetin. Tokihan se tuntui kummalta, kun olin juuri neljä tuntia käyttänyt aikaani jenkkien oleskelulupa-anomusten täyttöön heidän kanssaan.

Minun jälkeeni valittu joukkueenjohtaja oli minusta suorastaa hupaisa, tuntien ihmisen ja tietäen, ettei hän ainakaan pelireissuilla bussinpenkkiä kuluta. Mutta onneksi puheenjohtaja on koko ajan tiennyt mitä tekee. Aluksi ajattelin etten kirjoita, mutta kun hyvää ystävääni Merviä suorastaan mitätöidään koriksen puheenjohtajan ja Huiman taholta en voinut olla hiljaa.

Olen kulkenut 16 vuotta mukana. Olemme voittaneet kerran kultaa useammin hopeaa ja pronssia, sekä cupista on mitalleja tullut.  Mervin ansiosta Huiman naistenkoris on menestynyt. Viime vuosina Mervin paineet joukkueen rahoituksesta sälytettiin täysin hänen harteileen. Tein sen minkä pystyin auttaakseni, mutta päävastuu oli hänen. Missä muussa seurassa näin on? Puheenjohtajalla ei vastuuta taloudesta, aiemmin vastuu on ollut myös hänen. Uusien tuulien myötä toimintatavat muuttuivat täysin. En saanut ainuttakaan jaoston pöytäkirjaa, vaikka kuuluin jaostoon, koska en ollut kokouksessa, niin niitä ei lähetetty minulle. Miten voi olettaa, että tietäisin päätöksistä siinä tapauksessa? Joukkueen oma WhatsApp -ryhmä kiellettiin, koska puheenjohtajan piti tietää kaikki, miksi? Siinä oli meidän joukkueen omia kuvia ja juttuja, jotka eivät välttämättä edes liittyneet korikseen.

Puheenjohtaja aloitti palaverit kotimaisten pelaajien kanssa saaden jenkit tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. Hätähuuto? Vastuullinen kapteeni olisi osannut kertoa joukkueenjohtajalle tai valmentajalle jos on ongelmia. Kysellessäni onko ongelmia hän vastasi, ettei ole ainakaan hänen tietääkseen. Ajatuksia on aika vaikea lukea, varsinkin, kun pelaajat eivät millään lailla osoittaneet, että niitä olisi. Vanhemmat kyllä soittivat ja ilmoittivat, että heidän tyttönsä ei saa riittävästi peliaikaa ja aikoo lopettaa jos sitä ei ala tulla. No en päätä ajasta, kuuntelin sujuvasti.

Jälkeeni piti tulla tiimi hoitamaan tehtäviäni, miksei silloin kun olin mukana? Ei tullut tiimiä, vaan Mervi hoiti minunkin tehtäväni. Kysellessäni syksyllä pitäisikö vaihtaa jenkkejä, ottaa Kenya takaisin, koska yhteistyökumppanit ovat huolissaan, että pysymmekö sarjassa. Puheenjohtaja ilmoitti, että Huiman hallitus ja hän ei anna vaihtaa jenkkejä taloudellisesta syistä, eikä kukaan yhteistyökumppani ole sitä ehdottanut, päinvastoin. Pitikö puheenjohtaja yhteyttä tukijoihin? Ei pitänyt.

Muutama viikko tämän jälkeen ilmoitettiin, että Kenya tulee takaisin, kun puheenjohtaja oli pyytänyt. Kummasti talous parani ja Huima antoi siunauksen. Mistä tämä kertoo? Huonosta johtamisesta. Vaikea on toimijoiden tietää rahatilanne, jos sitä ei tiedä puheenjohtaja ja taloudenhoitaja ja se hetkessä muuttuu aina sen mukaan miten puheenjohtajan pää kääntyy.

Mervin olisi voinut sanoa jouluna irti, koska palkanmaksukin loppui silloin. Olisi vaihdettu valmentaja ja pidetty asialliset ja kunnon läksiäiset. Mutta kun taitoa ei ole hoitaa asioita vaan halutaan draamaa ja näyttää kuka päättää, päätettiin ajaa valmentaja tilanteeseen, jossa vaihtoehtoja ei ole. Irtisanottiin Gilbert sen jälkeen, kun Mervi oli tehnyt sopimuksen, että jos Gilbert irtisanotaan hän eroaa. Annetaan vaihtoehdot missä saadaan haluttu tulos. Haluttiin hukata Mervin kaikki kontaktit maailmalle sekä tietotaito mitä hänellä on.

Kenyan viimeisessä pelissä olisin toivonut kakkukahveita ja hänen pelipaitansa nostoa kattoon, mutta turhaan. Kenyan ansiosta Huima on tunnettu ja hänen panoksensa pelaajana on ollut mittaamaton. Kiittämättömyys on maailman palkka sanotaan. Sen osoitti todellakin koripallon puheenjohtaja, joka eväsi Merviltä ikuisen vapaakortin Huiman tilaisuuksiin. Nolointa tässä, että emäseura toimi hänen ohjettensa mukaan. Hävettäisi olla noin katelliinen toisen urasta, ettei pysty palkitsemaan siitä. Meillä ei tule toista Merviä eikä toista Kenyaa, mutta Huimalle jäi mahdollisuus miettiä toimintaa ja todellakin katsoa sinne peiliin. Ainakaan vielä se ei ole sitä tehnyt. Itsestäni voin sanoa, että elämä on paljon mukavempaa nyt, kun aikani jää sitä arvostaville perheenjäsenille.

Entinen joukkueenjohtaja 

Tarja Pullinen

Vastaa käyttäjälle RistoPeruuta vastaus

  1. Katsoja sanoo:

    Eiköhän tämän kauden jälkeen nämä kaksi rouvaa olisi muutenkin saanut lähteä, toiminta on vaikuttanut ulospäin hiukkasen puuhastelulta ja vanhoihin tapoihin on jääty vuosiksi kiinni. Oikea koripalloseura haluaa uudistua ja kehittyä. Tsemppiä pelaajille ja seuralle ylipäätään, toivottavasti tästä lähtee uusi alku!

    1. Katsomosta sanoo:

      Eihän tässä olekaan kyse siitä, etteikö seuran ja toimijoiden pidä uudistua. Mutta tapa, jolla tämä toteutettiin oli todella törkeä ja osoitti jaoston ja seuran johdolta vain vallanhalua, piittaamattomuutta ihmisistä ja seuran maineesta.

      1. Risto sanoo:

        Ei nämä ole mitään toivekonsertteja. Pullinen puhuu kuin olisi koko seuran puheenjohtajan paikalta erotettu. Olisi pitänyt sitä ja tätä tehdä? Velaksi oli eletty ja vielä olisi kakkukahvitkin pitänyt ostaa velaksi henkilölle, joka ei ollut edes enää koko kautta mukana seurassa. Pullinen Nurmi ja kumppanit saivat kaiken mitä halusivat vuosien ajan ja alkoivat kuvittelemaan, että urheiluseura pyörii heidän ympärillään. No ei pyöri.

  2. Rike sanoo:

    Naurettavaa uhriutumista Pullinen. Häpeä. p. s Mervi lähti häntä ei irtisanottu ja sinut vaihdettiin pelaajien toivomuksesta. Syykin on selvää. Asetit jenkit aina kotimaisten edelle.

  3. honila sanoo:

    Ongelmahan onkin juuri siinä ettei kyseessä ole varsinaisesti koripalloseura, eikä mikään muukaan seura. Tästäkin taas kävi ilmi että soppaa hämmentää halutessaan monet osapuolet ja kun osaavaa seurajohtoa ei koko seurassa ole, on kaikki toiminnot vuorollaan vaarassa. Jopa lasten toiminnot.

  4. Mika sanoo:

    Yli kaksi kuukautta kesti tältä rouvalta tulla kertomaan miten asioita pitäisi tehdä. Tätä aloitekykyä ei löytynyt, kun hän oli seurassa. Talous oli kuralla, mutta silti vaan kakkukahveja olisi pitänyt velkaksi ostaa?

  5. katsoja ja pettynyt äänestäjä sanoo:

    Voi että on ollut surullista seurata lehtien palstoilta tätä sonnan heittoa naiskoripallon ympärillä, mutta kyllä tämä on jo pohjanoteeraus. Tuskin mikään osapuoli saa tästä täysin puhtaita papereita,yhtä lukuun ottamatta. Se on se tärkein, eli itsessään naisten joukkue, mukaan luettuna mainittu ”vastuullinen kapteeni”. Loppukausi oli varmasti vaikea teille kaikille, mutta ette lähteneet näihin kommentoimisiin mukaan, vaan ajattelitte JOUKKUEEN parasta.Hienoa ja kypsää toimintaa. Onnea ja menestystä tuleviin kausiin, sarjatasosta riippumatta.
    Pullinen, sinun toivoisin nyt keskittyvän näiden kirjoittelujen sijaan esimerkiksi niihin kaupungin luottamustehtäviin mihin minunkin äänelläni pääsit. Ensi vaaleissa on yksi ääni vähemmän, mutta se ääni ei tule olemaan pois koripallokatsomosta, vaikka joukkue pelaa 1-diviioonaa.

  6. En äänestä sanoo:

    Se oli sit siinä. Se oli sinulla siinä jo aikaa sitten. Äänet tulee vähenemään paikallispoliitiikassakin, en luottaisi tällaiseen ihmiseen, joka pettymystään purkaa mediassa ja puhuu muunneltua totuutta.

    1. Katsomosta sanoo:

      Mihin perustat väitteesi muunnellusta totuudesta? Onko esittää todisteita?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy