ÄKS

Huiman nousukarsinta alkaa Liikuntatalolta – viikonloppuna on palattava voittojen tielle

20.03.2017 22:59
Kokenut Sami Mäntymaa on tärkeässä roolissa, kun Huima aloittaa nousukarsinnat Liikuntatalolla lauantaina.

Miesten koriskausi kulkee kohti huipennustaan. Huima matkasi sunnuntaina runkosarjan päätösotteluun Kiimingin Riennon vieraaksi. Riento on osoittanut lähivuosina vaikeaksi vastustajaksi kotisalissaan. Näin oli myös tälläkin kertaa, äänekoskelaiset saivat lähteä kotimatkalle 76–72 (39–40) tappio niskassaan.

Huima hallitsi ottelua hienoisesti ja käväisi muutaman kerran lähes 10 pisteen karkumatkalla, mutta joka kerta kotijoukkue hilasi itsenä rinnalle. Vielä pari minuuttia ennen loppua tilanne oli tasan, mutta lopussa Riento oli vahvempi.

– Tämä oli meille kauden fyysisin ottelu ja emme olleet alussa ihan valmiita kokeneen kotijoukkueen kovuuteen. Samoin vastustajan vaihtuvat puolustusmuodot aiheuttivat päänvaivaa, Huiman päävalmentaja Juha Sten kertoi.

Kiimingille voitto tarkoitti sitä, että se varmisti sarjan kakkospaikan ja samalla pääsi mukaan Äänekoskella tulevana viikonloppuna esikarsintaturnaukseen. Vastustaja on mikäpä muukaan kuin Huima.

– Meille ottelu antoi erinomaisen harjoituksen viikonlopun karsintoihin, jossa pääsemme heti kohtaamaan uudestaan Kiimingin, Sten sanoi.

Lauantaina pitäisi voittaa. Ja sunnuntaina. Tämä on myös Otto Jämsenin (pallon kanssa) ja Joni Pohjosen mielessä.

Lauantaina pitäisi voittaa. Ja sunnuntaina. Tämä on myös Otto Jämsenin (pallon kanssa) ja Joni Pohjosen mielessä.

Viikonloppuna homma siis jatkuu. Liikuntatalossa pelattavassa turnauksessa on mukana Huima ja Riennon lisäksi toisessa ottelussa lauantaina kohtaavat Karhulan Veikot ja Joensuun Kataja. Huiman ja Riennon ottelu alkaa kello 14:00 ja myöhäisempi ottelu kello 17:00. Sunnuntaina häviäjät kohtaavat kello 14:00 ja voittajat kello 17:00. Ainostaan voittajalle aukeaa paikka varsinaiseen B-divarin nousukarsintaturnaukseen.

Huiman pisteet Kiimingissä: Joonas Makkonen 0/2, Santtu Koivunen 4/3, Jani Tuoriniemi 3/5, Aden Kariuki 2/1, Sami Mäntymaa 21/5, Greg Logins 21/5, Otto Jämsen 9/3, Jiri Soppi 11/1 ja Joni Pohjonen 4/5.

 

Vastaa

  1. Tosipelit sanoo:

    Kohti maailman mestaruutta käy Heleniuksen tie.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy