ÄKS

Huippusiisti kirpputori jakaa myös ruoka-apua

10.10.2017 11:19
Anne ja Jessiery jakavat ruoka-apua Suolahdessa.
Suolahdessa Suojarinteen alueella toimivalla Työttömät ry:n kirpputorilla alkoi viikko poikkeuksellisen vilkkaasti, kun viime viikolla tullutta 6000 kilon EU:n ruoka-apu kuormaa alettiin jakaa. 

 

Jako alkoi maanantaiaamuna kello 9.30. Ovella oli heti väkeä hakemassa jo odotettua ruoka-apua. Tehokas jakeluorganisaatio jakaa ruoka-apua jo tottuneesti sitä tarvitseville

– Tavoitamme avuntarvitsijat hyvin, ja ruoka-avun hakemisen kynnys on matala. Suolahden Työttömät ry:n työnohjaaja Sirpa Martins sanoo.

Kirpputorin tiloissa työskentelee kolmesta neljään henkilöä. Mukana ovat myös myyjän ammattitutkintoa suorittava ja tietokoneiden parissa uurastavat henkilöt sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevia henkilöitä: talo on sanan mukaisesti täynnä elämää ja työtä.

Kirpputorin ovesta sisään astuva kokee hämmästyksen, sillä kaikki tavarat ovat upeasti osastoittain järjestyksessä. Kirpputorille tulee tavaraa lahjoituksena. Tämän vuoksi hintataso on alhainen.

– Olemme auttaneet varattomia perheitä, vankilasta vapautuneita tai muualta muuttaneita, jotka ovat pudonneet tyhjän päälle. Elämisen alkuun tarvitaan lautanen jolta syödä, pöytä jolle lautasen asettaa ja tuoli jolla istua. Liikumme auttamisessa näin konkreettisella tasolla, Sirpa kertoo.

Kesäkuusta asti kirppiksellä työskennellyt Anne on oikea vanhan liiton myyjä. Hänen osaamisellaan kirppis on saatu kukoistamaan.

– Tarvittaessa osaamme myös neuvoa eteenpäin jos on pulmallisen tilanteen edessä. Vastaamme inhimillisen elämän tarpeisiin ja ollaan jalat maassa, Sirpa ja Anne kiteyttävät.

Suolahden Työttömät ry:n kirpputori  ja EU:n ruoka-apu

Suojarinne 14

avoinna ma, ti, ke ja pe klo 9.30-14, to 9.30-18

Filippiiniläinen Jessiery pitää Suomea turvallisena maana. Hän on asunut Suolahdessa viisi kuukautta ja suomen kielen sanavarasto karttuu päivä päivältä.

Kirppiksen kirjaosastolla on whisky-nurkka. ”Tätä ei kannata maistaa, sillä se on mäntysuopaa:” Anne nauraa.

Kaikki on niin oorningissa että!

Kirppis on kierrätystä parhaimmillaan. Myös kirpputorin vaaterekki on kierrätyskamaa, vanha roskis nimittäin.

Tavaraa on het huonekaluista lähtien.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy