ÄKS

Huomio autofanit: Ford Mustangeja Valtran parkkipaikalla lauantaina!

25.07.2014 12:34
Ford Mustangeja pääsee ihailemaan lauantaina Suolahdessa. Kuva: Ulla Sirkka
Puoli vuosisataa sitten ensiesitelty Ford Mustang on auto, josta monet unelmoivat. Ford Mustang Owner’s Club of Finlandin jokakesäinen Fun Run -tapahtuma järjestetään tänä viikonloppuna Jyväskylän Laajavuoressa, ja upeita ajokkeja pääsee näkemään myös Suolahden Valtran pihassa.

 

Joka kesä, heinäkuun viimeisenä viikonloppuna For Mustang -harrastajat kokoontuvat yhteen Fun Run -tapahtumaan. Tänä viikonloppuna, 25. – 27. heinäkuuta mallin 50- vuotisjuhlaa vietetään Jyväskylässä, missä auto tekikin ensiesiintymisensä Suomenmaalla.

— Meillä itsellä on juuri tuon ensimmäisen vuosimallin Mustang tuolla tallissa, kertoo konnevetinen kerhon jäsen Ulla Sirkka.

— Nälkä kasvoi syödessä, ja viime talvena ostettiin myös vähän uudempi versio, jolla sitten ilkeää ajella sateellakin. Museoauto pysyy tallin suojissa säätiedotuksen mukaan, Sirkka nauraa.

Mustangit poikkeavat esittäytymässä myös Äänekoskella. Autokunnat lähtevät puolen yhdentoista aikaan Laajavuoresta kohti Suolahtea.

— Reitti kulkee Palokasta nelostietä pitkin Tikkakosken risteykseen, mistä käännytään kohti Leppävettä. Matka jatkuu Laukaantietä Kuusaaseen, mistä 637-tietä ajetaan Äijälän kautta 69-tielle ja siitä Valtran pihaan, Sirkka selostaa.

Traktoritehtaan pihassa on luvassa pujottelukilpailu koeajoradalla sekä Konneveden 4H:n myymää kahvia, makkaraa ja vohvelia. Ajokkeja pääsee ihailemaan kello 12–15. Mukaan on ilmoittautunut puolisentoistasataa autokuntaa.

— Mutta ilmoittautuneissa näkyy vain he, jotka yöpyvät Laajavuoressa. Mukaan tullee vielä vain päiväseltään osallistujia, joten kokonaismäärässä voidaan olla parinsadan tienoilla, Sirkka miettii.

 

Ford Mustang Owner’s of Finland ry:n Fun Run viikonloppuna Laajavuoressa. Autokunnat esitteillä Suolahden Valtran pihassa lauantaina 26. heinäkuuta kello 12–15.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy