ÄKS

Huutokaupan korkein tarjous hylättiin – entisen Loma-Niemelän tilanne yhä auki

13.02.2018 13:09
Ihan näin hyvässä kunnossa alue rakennuksineen ei ole säilynyt.
ÄKS uutisoi 6. helmikuuta entisen Loma-Niemelän kiinteistön huutokaupasta. 

Huutokauppa kiihtyi kovaan taisteluun ja loppuhinnaksi tuli lopulta 202 000 euroa. Nyt tarjous on hylätty, eikä kauppakirjaa siis tulla tällä hinnalla allekirjoittamaan.

– Ulosottomies ei saa hyväksyä korkeinta tarjousta kiinteistön tai arvokkaan irtaimen omaisuuden huutokaupassa, jos hän arvioi, että tarjous alittaa selvästi omaisuuden käyvän hinnan paikkakunnalla. Arvioidessa kohteen käypää hintaa voidaan käyttää asiantuntijoita apuna. Käytettävissä olevien tietojen mukaan korkein tarjous alitti selvästi omaisuuden käyvän hinnan paikkakunnalla, kertoo Keski-Suomen ulosottoviraston kihlakunnanvouti Jussi Tuominen.

Aiemmin vouti kertoi ÄKSälle, että useasti näissä tapauksissa järjestetään uusi huutokauppa. Kyseisen kiinteistön osalta ei ole tällä hetkellä vielä julkaistavissa olevaa suunnitelmaa.

– Jatkosta ei ole ikävä kyllä tällä hetkellä antaa tietoja. Prosessi on näiltä osin kesken, mutta työtä tehdään koko ajan, jotta kohteen suhteen päästään ratkaisuun, Tuominen sanoo.

Vastaa

  1. Risto sanoo:

    Mikä sitten on muka käypä hinta homeenraiskaamasta Loma Niemelästä?

    1. Mauri sanoo:

      80 tonnia. Purkukulut vanhoille kiinteistöille käy kalliiksi.

  2. Johanna sanoo:

    Kohteen esittelytilaisuudessa kerrottiin vähimmäissumma, jolla kohde tulee vaihtamaan omistajaa. 200tonnia on kaukana siitä summasta. Tosin ei varmaan ihan heti ostajaa löydykään tavoitehinnalla, sen verran oli suolainen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy