ÄKS

Huutomäen eritasoliittymän rakentamisen valmistelut ovat alkamassa ja urakan kilpailuttaminen on jo käynnissä

27.06.2016 10:38
Osana Liikenneviraston Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hanketta rakennetaan eritasoliittymä Huutomäkeen Saarijärventien risteykseen – valtatien 4 ja valtatien 13 risteys – nykyisen nelostien itäpuolelle.

Nykyinen risteys on liikenteen sujuvuuden kannalta erittäin haasteellinen, ja myös vaaratilanteita syntyy helposti. Tiesuunnitelma on eritasoliittymän ja sen tiejärjestelyjen osalta jo hyväksytty ja saanut lainvoiman. Urakan kilpailutus on käynnissä, ja rakentaminen käynnistyy syyskuun puolessa välissä.

Puuston poisto käynnistyy haltuunottokatselmuksen jälkeen

Tiistaina 28.6. järjestetään haltuunottokokous, jossa esitellään tietarkoituksiin haltuun otettavat alueet ja toteutettavat tienparannustoimet. Asiaa hoitaa Keski-Suomen ELY-keskus. Haltuunottoalueilla käynnistyvät heinäkuun puolessa välissä valmistelevat työt, joista ensimmäisenä on vuorossa puuston poisto. Haltuunottokokouksen jälkeen Liikenneviraston edustaja ottaa yhteyttä kaikkiin maanomistajiin, joita haltuunotto koskee, ja keskustelee puuston poistoon liittyvistä käytännön toimista. Maanomistajilla on halutessaan mahdollisuus poistaa puusto myös itse. Valmistelutyöt saadaan päätökseen syyskuun puoleen väliin mennessä.

Vuorovaikutteinen urakan kilpailutus

Huutomäen eritasoliittymän urakka kilpailutetaan ”paperittomasti” eli kaikki tarjousaineisto toimitetaan Liikennevirastoon sähköisesti. Urakan kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa.

Kesäkuun alkupuolella hanke järjesti kaksipäiväiset urakoitsijakeskustelut, joissa tarjoavat urakoitsijat saivat esittää kysymyksiä ja samalla Liikennevirasto saattoi varmistua siitä, että tarjouspyyntö on ymmärretty oikein.

– Avoin ja vuorovaikutteinen tapa toimia urakkakilpailutuksissa on sekä tilaajan että tarjoavien urakoitsijoiden etu, kun mahdolliset väärinymmärrykset saadaan oikaistua jo aikaisessa vaiheessa, sanoo projektipäällikkö Jarmo Niskanen Liikennevirastosta.

Urakoitsijat pääsevät myös esittelemään tarjouksiaan elokuun alkupuolella järjestettävissä tilaisuuksissa, joissa on mukana Liikenneviraston asiantuntijoita keskustelemassa tarjouksista.

Liikenneviraston linjauksen mukaisesti tarjoavan urakoitsijan on nimettävä käyttämänsä aliurakoitsijat jo tarjousvaiheessa. Näin varmistetaan, että työnteon edellytykset ovat kunnossa läpi koko urakoitsijaketjun.

– Mainitsemisen arvoista on myös, että urakan tiesuunnittelu on tehty ja rakennussuunnittelu tehdään täysin mallipohjaisesti, mitä sitten rakentamisen aikana hyödynnetään koneohjauksessa, sanoo Niskanen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy