ÄKS

Hyvä veli -syytetty: Teknisen toimen hankintoja ei voinut suunnitella ennalta

09.09.2014 12:14
Oikeudenkäynti Äänekosken käräjillä alkoi tiistaiaamuna.

Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta syytetty Äänekosken ex-tilapalvelupäällikkö Marko Moisio korostaa puolustuksessaan, ettei kilpailuttamatta jääneitä hankintoja voinut ennakoida. Puolustuksen mukaan syyte on liian väljä ja yksilöimätön.

Sekä Moision että toisen syytetyn, tapahtuma-aikaan teknisenä johtajana toimineen Jarmo Latvalan asianajajien mukaan kyse oli yksittäisistä rakennustöistä ja tavaroiden tilaamisesta. Hankintoja ei puolustuksen mukaan voi ynnätä yhteen kuten syyttäjä tekee.

Tiistaina alkaneen ”hyvä veli” -oikeudenkäynnin ytimessä ovat teknisen toimen Velpek Oy:ltä tilaamat suorahankinnat. Puolustus korostaa, että Velpek valikoitui remonttien tekijäksi ja tavarantoimittajaksi siksi, että työt olivat kiireellisiä ja koska Velpekillä oli erityisosaamista.

Moision asianajaja Petri Järvensivu otti esimerkiksi keskuskoululla tehdyt työt. Jos tutkimusten ja suunnitelmien jälkeen urakka olisi kilpailutettu, olisi voitu joutua valituskierteeseen, minkä seurauksena koululaiset olisivat voineet joutua kärsimään sisäilmaongelmista vielä vuosia myöhemmin.

MUITA SYYTTEESSÄ esiin nostettuja suuria hankkeita ovat Karhunlähteen ja Katvelan päiväkotien, terveyskeskuksen ja Suolahden terveysaseman remontit vuosina 2010 ja 2011. Syytettyjen mukaan urakkasopimukset eivät olisi kohteisiin soveltuneet vaan remonttia piti edistää pienissä osissa, tuntitöinä.

Syyttäjä Pia Porkka on eri mieltä. Hän katsoo, että yksittäisistä hankkeista on otettava huomioon kaikkien osien yhteisarvo. Niinpä hankintalain kynnysarvot ylittävät hankinnat olisi tullut kilpailutta HILMA-järjestelmässä.

Rakennusurakoiden osalta summa on 150 000 euroa, tavarahankinnoissa 30 000 euroa. Äänekosken kaupungin hankintasäännön mukaan Moisiolla enimmäishankintaraja oli 50 000 euroa, Latvalalla 100 000 euroa.

Hankinnoista ei ole tehty minkäänlaisia viranhaltijapäätöksiä, vaikka hankintalaki sitä edellyttää. Porkan mukaan päätös olisi pitänyt löytyä viimeistään hankkeiden valmistuttua. Ostoista ei tehty myöskään kirjallisia hankintapäätöksiä.

Lain tarkoitus on muun muassa lisätä hankintojen tasapuolisuutta, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

SYYTTÄJÄ KATSOO, että teknisen toimen vuosina 2008–11 tekemistä hankinnoista 86 prosenttia oli kilpailutettu asianmukaisesti. Suorahankintana ilman kilpailutusta toteutettiin hankkeita silti yli 2,27 miljoonan euron arvosta.

Sisäilmaongelmiin erikoistuneen Velpekin työn tasoon ei syyttäjälläkään ollut huomautettavaa. Työn hintaakin pidettiin yksimielisesti edullisena.

Latvalan asianajajan Juha Tammisen mukaan hänen päämiehensä ei osallistunut käytännön hankintapäätöksiin eikä tiennyt yksityiskohdista. Tamminen myönsi Latvalan valvontavastuun, mutta totesi hänen seuranneen asioita ”yläpuolella sivussa”.

Suurin osa puolustuksen todistelusta kuullaankin Moision toimesta. Oikeudessa kuullaan myös muun muassa kaupungin tilintarkastajaa Jarmo Jäspiä, eläkkeellä nykyisin olevaa ex-apulaiskaupunginjohtajaa Heli Mölleriä.

Oikeudenkäynnille on varattu aikaa koko päivä.

 

Vastaa

  1. tarkastaja sanoo:

    No voisiko perustella miksi juuri Velpek? Siihen ei varmaan vaikuta lestadiolaisuus yhteys mitenkään? Tätä järjestelmää käytetään varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla vakituisesti. Reilua peliä!

    1. Pekune sanoo:

      Mites muut hankinnat vuosikymmenien varrella? Ei varmaan ole ollut etua, jos ja kun taustalla on ollut demaritaustoja. Ryhdytäänkö penkomaan vielä kaikki muutkin vanhat asiat. Poliitikoilla uhkailuakin on kuulemma käytetty. Eiköhän hyvä tarkastaja katsota kohti tulevaisuutta, esim. ensi vuoteen. Huonompien aikojen jälkeen on koittanut aina parempia aikoja ja päin vastoin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy