ÄKS

Ihalaista piikitelleen Kalmarin väite nurin: Nuoret saavat yhä Sanssi-kortin työnhaun tueksi

26.02.2015 14:45
X-studion vieraat Petri Honkonen, Anne Kalmari, Aila Paloniemi ja Mauri Pekkarinen esiittivät kritiikkiä, joka ei kaikilta osin mennyt oikein.

Toisin kuin keskustan kansanedustaja Anne Kalmari väitti, alle 30-vuotiailla on yhä mahdollisuus saada Sanssi-kortti avuksi työnhakuun. Kalmari esitti vastakkaisen näkemyksensä X-Studion ohjelmasarjassa, jossa haastatellaan eduskuntaan pyrkiviä ehdokkaita.

ÄKS pyysi haastattelussa olleita keskustalaisia esittämään kritiikkiä muiden puolueiden poliitikoille. Kalmari osoitti sanansa työministeri Lauri Ihalaiselle (sd.). Kalmari väitti, että tämän vuoden alusta Sanssi-kortti on ollut mahdollinen vain pitkäaikaistyöttömille. Kalmarin väite nousi esiin myös X-Studion annista kertoneessa nettijutussa.

Totuus on kuitenkin toinen. Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämien TE-palveluiden sivut todistavat, että nimenomaan nuorille tarkoitettu Sanssi-järjestelmä on edelleen olemassa.

 

Vastaa

  1. Mikke22 sanoo:

    Järjestelmä on olemassa, mutta ainakaan itselleni sitä korttia ei viime viikolla myönnetty, vaikka työtä olisikin ollut tiedossa.

  2. Anne Kalmari sanoo:

    Sain viimein TE-toimistoihin tulleet sisäiset ohjeistukset. Pidän yhä kiinni siitä, että totuus on toinen kuin sivut kertovat! Palkkatukeen ja sanssikortin saantiin tuli muutos, josta halutaan vaieta. TE- toimistojenhenkilöstö sitten joutuu tarjoamaan ei oota.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy