ÄKS

Ihanasti sanottu- Leevi & The Leavings ilta isollaan Suolahtisalissa

17.03.2019 07:00
Kuva: Pentti Jutila.
Loppuvuodesta J. Vehkala & Ystävät hemmottelivat mukavan musiikin ystäviä Äänekoskella jopa kolmella loppuunmyydyllä konsertilla. Nyt on luvassa lisää!

 

Saarijärven Liikelataamon täysi salillinen Leevi & The Leavingsin ystäviä koki niin ikään lämpimän musiikkihetken. Vielä jäi kuitenkin ovien taakse kosolti porukkaa vaatimaan lisää. Suuresta suosiosta ilahtuneena J. Vehkala & Ystävät ovat nyt päivittäneet ohjelmistoaan ja toivottavat kaikki Gösta Sundqvistin elämänmakuisten laulujen ystävät tervetulleeksi Suolahtisaliin.

– Nyt kun ollaan suuremmilla temmellyskentillä, niin toki soittajiakin on oltava enemmän, Jukka Vehkala paljastaa.
– Suolahtisaliin kanssamme tulevat jo Saarijärvellä ihastuttaneet jousisoittajat Anna Liekkinen ja Maria Vesamäki ja kun lisäksi olemme saaneet mukaamme Marja Luiron huiluineen, niin, vot, mehän ollaan onnekkaita! Nyt testaillaan sitä kuuluisaa Suolahtisalin sointia ja toivotaan, että sali täyttyy innokkaista kuulijoista ja välittömästä tunnelmasta. Ihanaa! Odotan innolla, Jukka hymyilee ja jää odottelemaan muita bändiläisiä treeneihin.

Ennen konserttia ja väliajalla palvelee Äänekosken Teatterin kahvio.

Ihanasti sanottu -Leevi & The Leavings ilta 24.3. klo 18, Suolahtisali

Liput ennakkoon paikallisesti ja ovelta 15€, mielellään käteisellä

Wille – Olohuone ja keittiö, Äänekoski

Kahvila Päivänpaiste, Suolahti

Lippuja kätevästi myös tiketti.fi

Järjestäjä: Keikkaa pukkaa Vehkala

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy