ÄKS

Iita Konoselle hopeaa Punttikarnevaaleilta

03.08.2016 12:44
Punttikarnevaalin leiriläiset olivat kaikki voittajia.
Äänekoskelainen painonnostolupaus Iita Kononen toi hopeamitalin kotiin Nuorten Punttikarnevaaleilta.

 

Kalajoen Hiihtomajalla pidettiin 25.–28. heinäkuuta punttikarnevaalit, jotka sisälsivät alle 15-vuotiaiden painonnostoleirin ja kilpailut. Kaikkiaan 28 lasta ja nuorta oli leirillä, joista kahdeksan oli tyttöä ja loput poikia. Kisaan osallistui vielä seitsemän nostajaa leirin ulkopuolelta.

Huiman Iita Kononen edusti ainoana keskisuomalaisena maakuntaa ja seuran värejä hienosti äiti-Marin häärätessä talkoissa leirin keittiössä. Lasten vanhemmat toimivat myös valmennusapuna leirillä. Viimeisin olympianostojamme Lontoosta, Miika-Antti Roiko, oli suunnitellut harjoitusohjelman leiriläisille, jota leirin ohjaaja Jarno Tiainen noudatti apunaan Harri Nordberg. Jarnon vetämät erilaiset liikunnalliset leikit ja pelit kuuluivat myös ohjelmaan.

Lähellä sijaitsevat hiekkasärkät uintireissujen muodossa tulivat tutuksi, sillä merivesi oli lämmintä sään suosiessa leiriläisiä. Uinnin lisäksi heitettiin kahden kilon kuntopalloa  alakautta eteen ja pään yli taa sekä pelattiin lippupalloa vedessä.
Punttikarnevaalit kisana ovat osa Suomen Painonnostoliiton Juniori Cupia. Käytännössä menestys kolmessa kisassa ratkaisee, ketkä nostajat pääsevät loppukilpailuun. Ensimmäinen kisa oli Peruskoululaisten mestaruuskilpailut, toinen Punttikarnevaalit ja kolmas syyskuun Etelä- ja Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut.  Katso tarkemmin: http://painonnosto.fi/sites/default/files/tiedostot/juniori_cup_2016.pdf

Punttikarnevaalikisaan laskettiin mukaan myös muita osioita kuin painonnosto. Säännöstö nähtävillä täältä.

Keskiviikkona leiriläiset ponnistivat Kalajoen urheilukentällä kolme tassua, juoksivat lentävän 20 metriä sähköajalla sekä punnersivat 30 sekunnin ajan. Tytöt saivat punnertaa ns. naisten punnerruksia polvet maassa. Punttikarnevaalitulokset nähtävissä täällä. 
Keskiviikkona pidettiin myös painonnostokisat. Iita kilpaili alle 40 kiloisten alle 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa temmaten kolmesti onnistuen niin 22, 23 kuin 24 kilossa ja näin Iitan kisaennätys parani kilolla. Työnnössä 27 ja 29 kiloa oli suorilla käsillä, mutta tällä kertaa 31 kiloa jäi vedoksi. Yhteistulos 53 kiloa sivusi Iitan ennätystä.  Iita sijoittui seitsemän osallistujan kisassa toiseksi. Voiton nappasi vuotta vanhempi, mutta köykäisempi Viivi Raudasoja Ounasvaaran Atleettikubista kuudella onnistuneella nostolla temmaten 25 kiloa ja työntäen 33 kiloa, joista yhteistulokseksi 58 kiloa.

1. Viivi Raudasoja 2. Iita Kononen 3. Iiris Savolainen 4. (Vilma Rätyä ei kuvassa) 5. (Sara Tuuliniemi ei kuvssa) 6. Pinja Haapakoski 7. Jenna Timonen Nissi

1. Viivi Raudasoja 2. Iita Kononen 3. Iiris Savolainen 4. (Vilma Rätyä ei kuvassa) 5. (Sara Tuuliniemi ei kuvassa) 6. Pinja Haapakoski 7. Jenna Timonen Nissi

Leirillä innostuttiin myös leikkimään ilman kisapaineita.

Leirillä innostuttiin myös leikkimään ilman kisapaineita.

Kalajoki 27.7.2016
TULOKSET
Tytöt
Alle 12-vuotiaat
Sarja alle 40 kg
1. Viivi Raudasoja OAK (-05/32,80) 58 kg (25+33) 140,522 p.
2. Iita Kononen ÄH (-06/38,7) 53 kg (24+29) 107,014 p.
3. Vilma Rättyä RK (-06/39,00) 47 kg (21+26) 94,011 p.
4. Sara Tuuliniemi KaKi (-06/37,35) 40 kg (15+25) 83,748 p.
5. Iiris Savolainen LeKi (-06/26,4) 31 kg (12+19) 98,964 p.
6. Jenna Timonen-Nissi OAK (-07/39,05) 31 kg (13+18) 61,925 p.
7. Pinja Haapakoski OAK (-07/31,10) 27 kg (11+16) 69,712 p.
Sarja yli 40 kg
1. Ella Ilvonen PuKa (-04/44,6) 68 kg (30+38) 119,142 p.
2. Viivi Lehtonen Bodonos (-04/61,05) 56 kg (24+32) 76,023 p.

13-15 -vuotiaat
Sarja yli 48 kg
1. Helmi Nauha KJ (-03/64,20) 88 kg (40+48) 115,560 p.
2. Julia Tiainen Herakles (-00/60,7) 86 kg (36+50) 117,282 p.
3. Annika Haavisto KaKi (-03/79,7) 58 kg (24+34) 67,344 p.
4. Ada Nurhonen TAK (-03/52,2) 57 kg (25+33) 87,042 p.
Pojat
alle 12-vuotiaat
Sarja alle 40 kg
1. Valtteri Raudasoja OAK (-04/37,35) 76 kg (35+41) 172,421 p.
2. Veikko Ojala PuKa (-06/37) 66 kg (30+36) 151,245 p.
3. Eemeli Nurhonen TAK (-04/39,75) 62 kg (26+36) 131,824 p.
4. Julius Hiltunen OAK (-05/35,8) 54 kg (22+32) 128,236 p.
5. Veeti Mölläri OAK (-07/34,3) 49 kg (21+28) 122,010 p.
6. Aapo Karppinen OAK (-07/33,3) 48 kg (20+28) 123,592 p.
7. Timo Mustonen Herakles (-07/25,65) 33 kg (12+21) 117,212 p.
Sarja 50 kg
1. Artturi Häkli LeKi (-04/45,45) 82 kg (35+47) 153,014 p.
2. Aaro Wasenius OAK (-04/43,65) 68 kg (28+40) 131,811 p.
3. Oskari Mäkitalo OAK (-04/46,05) 58 kg (25+33) 106,927 p

13-15 -vuotiaat
Sarja 50 kg
1. Eetu Leinonen RoRe (-02/42,65) 79 kg (33+46) 156,592 p.
2. Sami Koski RK (-02/43,85) 74 kg (34+40) 142,817 p.
3. Eemeli Mikkola PuKa (-03/39,65) 69 kg (28+41) 147,085 p.
Sarja 69 kg
1. Väinö Suoniemi OAK (-01/63,25) 115 kg (47+68) 163,988 p.
2. Sakari Pietarinen JoPuPo (-03/58,5) 113 kg (53+60) 170,543 p.
3. Janne Kähtävä KJ (-02/53,1) 86 kg (36+50) 140,074 p.
4. Iiro Savolainen LeKi (-03/56,4) 60 kg (27+33) 93,126 p.
Sarja yli 69 kg
1. Joonas Nauha KJ (-01/70,05) 138 kg (60+78) 183,875 p.
2. Hanno Keskitalo OAK (-03/90,25) 135 kg (58+77) 156,800 p.
3. Jimi Palosaari RK (-03/75,05) 132 kg (57+75) 168,689 p.
4. Markus Helin TaSi (-02/94,5) 117 kg (50+67) 133,178 p.
Jaro Haapakoski OAK (-03/83,35) – (56+0)

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy