ÄKS

Ilman reseptiä jäänyt potilas uhkasi Kivetyllä – lääkäri muutti ulkomaille

17.08.2016 14:37

Noin 30-vuotias äänekoskelaismies on tuomittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa vankeuteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Uhrina oli Äänekosken mielenterveys- ja päihdepalveluissa työskennellyt lääkäri, joka ei myöntänyt miehelle tämän vaatimaa lääkereseptiä.

Rikos tapahtui helmikuussa 2015. Oikeus totesi miehen uhanneen käyttää väkivaltaa julkista virkaa suorittavaa yli 30-vuotiasta naislääkäriä vastaan.

Mies oli tullut vastaanotolle ja uhannut sanallisesti tappaa lääkärin. Mies sanoi tulevansa vastaanotolle kavereidensa kanssa ja vievänsä lääkärin Kivettyyn, jossa on ennenkin tapettu ihminen. Tällä mies viittasi niin sanottuun Kivetyn murhaan.

Lähtiessään vastaanottohuoneesta mies sanoi vielä, että ”sinuna minä pelkäisin”. Esitutkinnassa mies kertoi huutaneensa ja uhitelleensa jotain, muttei tarkemmin muista mitä.

Syyttäjä vaati vähintään viiden kuukauden vankeustuomiota. Oikeus päätyi 4,5 kuukauteen. Mies kärsii rangaistuksensa ehdollisena. Koeajan viimeinen voimassaolopäivä on kesäkuussa 2018.

Naislääkäri on sittemmin jättänyt virkansa ja muuttanut Iso-Britanniaan. Tiedossa ei ole, vaikuttiko uhkaus muuttopäätökseen.

Vastaa

  1. Sirpa Kaikkonen sanoo:

    Miksi on aina niin jos virkamiestä uhataan on törkeä rikos? Virkamies on aina lakien ulkopuolella tai jos tutkitaan on yksittäistapaus ei oteta kantaa.En luota virkamiehiin.En puolusta asiakasta jos on ollut väärässä.Onko ollut?

    1. M sanoo:

      Sanot, ettet luota ”virkamiehiin”. Et siis luota opettajiin, lääkäreihin, poliiseihin, sairaanhoitajiin, rakennustarkastajiin, lastentarhanopettajiin, kunnanvaltuutettuihin, ammattisotilaisiin, sosiaalityöntekijöihin jne. Olisi hauska tietää, kehen tai mihin luotat, arvatenkin MV-sivustoon.

      Tietenkin asiakas oli väärässä. Kuvitteletko että oikeus tuomitsisi ”oikeassa olevan” rangaistukseen? Onko mielestäsi oikein väkivallalla uhkailemalla vaatia lääkäriltä opiaattireseptiä, joiden kirjoittelu on muutenkin erityistarkkailussa ja joiden asiattomasta tehtailusta lähtee työpaikka ja lupa ammattinsa harjoittamiseen?

      Virkamiesten (valtion palkolliset) ja viranhaltijoiden (kuntien palkolliset) vastuut ja velvollisuudet säädetään tarkasti laissa, samoin pätevyysvaatimukset. Hommiin ei siis kelpaa oppimaton tunari kunnanvaltuutetun virkaa lukuunottamatta.

      Äänekoskelaisten kannattaisi pitää hyvä huoli psykiatrian erikoislääkäreistään, sillä heistä on koko maassa valtava pula ja Äänekoskelle on ollut hakijoita hyvin vähän, vaikka tarve on kova.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy