ÄKS

Influenssarokotukset alkavat ensi viikolla Äänekoskella

15.11.2017 14:34
Kausi-influenssaa vastaan voi taistella rokotteen avulla.

Äänekoskella jaetaan maksuttomia influenssarokotteita keskustan terveysasemalla sekä Sumiaisten, Suolahden ja Konginkankaan entisillä terveysasemilla.

Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja:

-65 vuotta täyttäneet (v. 1951 tai sitä ennen syntyneet)
– raskaana olevat
-3-64-vuotiaat pitkäaikaissairautta sairastavat henkilöt
– edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvien sekä alle 6 kuukauden ikäisten lasten lähipiiri
-6-35 kuukauden ikäiset lapset
-varusmiespalvelukseen astuvat
-apteekki-, potilas- ja hoivatyötä tekevä henkilöstö, myös edellä mainittujen alojen opiskelijat

Rokotteen voi hankkia myös itse lääkärin antamalla reseptillä apteekista. Työterveyspalvelujen piirissä olevat maksuttomiin rokotuksiin oikeutetut saavat rokotteen omasta työterveyshuollostaan.

Jos henkilö on voimakkaasti allerginen kananmunalle, ei rokotetta tule ottaa. Mikäli aiemmasta influenssarokotuksesta on tullut voimakas paikallinen ärsytys- tai muu reaktio, rokote annetaan vain erityisharkinnasta. Kuumeisen infektion aikana ei rokoteta. Muita esteitä rokottamiselle ei ole.

Rokotuksen saa halutessaan myös muun vastaanottokäynnin yhteydessä. Alle 9-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole aiemmin saaneet influenssarokotusta, annetaan kaksi rokoteannosta noin 4 viikon välein.

Rokotukseen tultaessa mukaan KELA-kortti, lapsille lisäksi neuvolakortti! Pukeutukaa siten, että rokotuskohta (=olkavarsi) on helposti paljastettavissa.

Riskiryhmäläisille ja yli 65-vuotiaille suositellaan otettavaksi samalla kertaa myös pneumokokki-rokote suojaamaan muun muassa keuhkokuumeelta. Rokote on maksullinen ja se on hankittava etukäteen apteekista.

 

Rokotuspaikat ja –ajat:

Äänekosken terveysasema, ajanvarausvastaanotot, 1.krs (myös lapset)

Pe 24.11. klo 13-18
La 25.11.  klo 09-15
Pe 08.12.  klo 12-16
La 93.12.  klo 09-15
Pe 12.01 2018  klo 12-16

Sumiaisten entinen terveysasema (Kuoppatie 3)
To 30.11. klo 9-14

Konginkankaan entinen terveysasema (Konginkankaantie 195)
To 7.12. klo 9-14

Suolahden entinen terveysasema, Päiväkeskuksen tilat (Kisakatu 4)
Ti 12.12. klo 9-15

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy