ÄKS

Isälle yli tonnin lahja – ensin pitää vain arpaonnen osua kohdalle

12.11.2017 15:36 (muokattu 12.11.2017 18:19)
Yksi onnekas isä on saamassa unohtumattoman lahjan!
Koskikeskuksessa laitetaan isä ensimmäiseen vaunuun näin isänpäivän lähestyessä. Yksi isä saa huikean lahjan, joka sisältää hyvää oloa, kunnon kohentamista ja viimeisintä muotia  – yli tuhannen euron edestä!

 

Ensin pitää vain arpaonnen napsahtaa kohdalle.

KOSKIKESKUKSEN liikkeet tarjoavat onnekkaalle isälle huikean, yli tuhannen euron arvoisen lahjan.  Puoli vuotta kestävä Kosken Muuvin kuntosalitreeniohjemaan ei  tarvitse tietenkään mennä kylmiltään, kun isä saa ihan oman personal trainerin joka laatii isän kunnolle ja vartalolle juuri sopivan ohjelman. Eikä salille tarvitse suinkaan mennä missään pieruverkkareissa, sillä isä saa päälleen Kesport Niskaselta viimeisen päälle komeat kuntosalille sopivat treenivaatteet.

Muodonmuutosta on myös luvassa: Hiushalkomossa laitetaan frisyyri uusiksi, Sirjus vaatettaa isän lahjoittamalla housut ja paidan. Lisäksi isä saa erilaisia tuotelahjoituksia Koskikeskuksen muista myymälöistä, ja vielä kahdelle hengelle pihvipäivällisen Kosken Helmestä.

Ilmoita isä muutokseen ja tottahan isä saa myös ilmoittautua itsekin. Pääasia on, että ilmoitettu tai ilmoittaja itse on motivoitunut puoli vuotta kestävään hyvinvointirupeamaan.

Ilmoittaudu osoitteeseen farkkumyy@pp.inet.fi  19.11. mennessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti suosiollisesta arpaonnesta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy