Kevään viimeisen Club Painiksen yleisö sai nauttia Ismo Alangon musiikista yli kaksi tuntia.
Useissa eri kokoonpanoissa uransa aikana esiintynyt Alanko esiintyi Painotalon salissa yksin. Kiippareilla ja kitaralla itseään säestäneen miehen oli tarkoitus vetää noin tunnin mittainen keikka, mutta intoa riitti yli kaksituntiseen showhun. Eikä yleisöä harmittanut tippaakaan, päinvastoin.
Alanko tarjoili biisejä muun muassa Hassisen Koneen, Sielun Veljien kuin Ismo Alanko Säätiönkin tuotannosta. Esiintyjän intensiteetti vaihteli seesteisestä herkkyydestä jopa maaniseen tulkintaan. Ilman taustabändiä miehen rosoinen, tumma ja vaikuttava ääni ja ääntämys pääsivät oikeuksiinsa, jopa hämmästyttävän hienosti.
Yleisö oli voitettu puolelle heti ensimmäisen biisin aikana, mutta lisäintoa loi miehen välispiikki toivebiisien esittämisestä.
– Minä täällä soittelen omia toivebiisejäni. Mutta jos tulee sellainen olo, että jäbä vetää vaan hitaita ja masentavia biisejä, niin voitte heittää toiveita, niin voi olla, että soitan niitä. On myös hyvin mahdollista että en, Alanko sanoi.
Lopulta yleisön toivebiiseistä soitettiin muun muassa Vittu, kun vituttaa, Tuulen selkään, Kriisistä kriisiin ja Talvi.
Kaikkein intiimeimmät fiilikset irtosivat a cappellana vedetyistä kappaleista, joiden aikana mies tuli fyysisestikin lähemmäs yleisöä. Pitkälti vokaaliosuuksiin nojannut esitys sai hienoa voimaa yksinkertaisesta säestyksestä, joka pääsi välillä yllättämään: kun ilmoille kajahti Hassisen koneen legendaarinen Harsoinen teräs, oli yksi kitara saatu sovituksen taidoilla kuulostamaan kahdelta. Hienosti rakentunut esitys piti otteessaan ja sai ei-niin-kovan faninkin innostumaan Alangon musiikista aivan uudella tavalla, kun sanoituksia tuli kuunneltua täysin uusin korvin.
